Haaveissa vainko oot mun?

Kaikki hereilläolo ajastani menee muuton miettimiseen -tapahtuupa asioita nopeasti! Niinpä nopeasti vielä, etten oikeasti muista ymmärtää, että poistun kaupungista, jota rakastan jokaisella solullani kipeästi tajuten, ettei Turku ole kaupunki: se on mielentila.
Silti vaihdan maisemaa.
Koska mielentila on ja pysyy, ympäristö saattaa vaihtua.

Kun tuijottaa muuton keskellä omaisuusmääräänsä ja huonekalujaan, automaattisesti haaveilee tulevaan kotiinsa jostain uudesta. Uudesta vanhasta, kuitenkin, kun on kyse meikäläisestä. Ainoat uutuudet, jotka olen hankkinut ovat korkea kiipeilypuu kissoille ja uutuutta kiiltävä kissavessa, jossa hajusuodattimet, ovi yms mukavuudet. Otuksille tästä tulee kuitenkin stressaavinta; Skumppa-nuorukainen ei ole koskaan muuttanut, Samppa on tottunut autolla kulkija. Saa nähdä millainen huutokonsertti on muuttoauton etupenkillä kissaboxien kanssa.


Huono kuvatus ihanasta uutuudesta.
Kyllä karvaturpien nyt kelpaa!

Jos olisi rahaa, kuin roskaa, sijottaisin vihdoin kauan haaveilemaani String kirjahyllyyn.



Toimii myös kevyenä kotitoimistona!
Kirjapaljouteni kiittäisi. Nyt täytyy keksiä jokin muu ratkaisu, kun nykyisen asuntoni kiinteät kirjahyllyt jäävät paikoilleen.

Nykyisin String-hyllyä näkee taas kaikkialla sisustuslehdissä; hyllysarjan kevyt muotokieli on ollut ihailemani ja haaveissa jo vuosia. Pienoista, mutta suloista Pocket seinähyllykköjä saa vielä niin namusissa sävyissä! Keltainen sopisi kotiini kuin nenä naamaan!


Oudoin mielenpinttymä on ollut mustavalkoinen matto. Mitä minulle on tapahtumassa? Kun en saa mustavalkolaattaista lattiaa, tarvitsee sävyhimotus jollakin tavalla korvata?

Ikean Stockholm Rand.

Pieneen tilaan tarvitaan näppäriä säilytysratkaisuja. Kammarin oveen esimerkiksi voisin mielelläni ripustaa Saturn-naulakon (pelkästään nimi jo houkuttelee tähtiharrastajaa..).

Tuotetta myy Oma shop ja Suprise me.

Eteisen huivi -ja hattukaaosta taltuttamaan tarvitsen säilytysrasioita. Färg&Form MOLN rasiat ovat toiveikkaan kauniita.

Hatturasioita myy Turussa LeenaElina, jonka liikkeestä olen selvinnyt ulos lunastamatta mitään omakseni, ihmeen kaupalla!

En ymmärrä itseäni, enkä siis tiedä mistä olen kehittänyt hullaantumisen tähän valaisimeen. En tarvitse, mutta haluan. Onneksi sitä löytyy nykyisin suomestakin.

Kodista satumetsä, jossa pörrää pölykoirien, omistajapeikon, lelurobottien lisäksi eläinväkeä valaisemassa...

Otin taas muuttolaatikot lainauspalvelusta; huomasin että selvästi helpompaa kuin pahvilootien metsästys.

"What the Fuck means WTF?" Kissat kummissaan, kun laatikot ilmestyivät asuntoon.

Moving in a couple of days. Dreaming about some tiny stuffs.
-Oola.

What I´ve been up to lately?

Juuri äsken uutisissa sanottiin, että kevät on etuajassa ja koivun kukinta on tänä vuonna ennätysmäistä. Ensimmäiselle uutiselle hurrasin, toiselle buuasin. Melkein aloin kaivata pikkupakkasia ja lunta, mutta vain melkein.
On kummallista, miten nopeasti lumivallit katosivat! Pari viikkoa sitten oli vielä isot kasat lunta ja tiet loskassa. Illoiksi nousi vielä lämpimien päivien perään pakkanen, minkä takia yöt olivat sumuisia.


Turun Tuomiokirkko, vieressä seisoessa. Kauempaa en nähnyt edes tornia.




Olen sahannut paljon Helsingin ja Turun välillä. Busseissa istuminen on kyllä kuluttavaa, mutta olen huomannut miten ajan voi käyttää kehittävästi nukkumiseen ja unelmoimiseen. Paikanpäällä olen ollut tehokkaampi toimissani, kun olen rauhassa ehtinyt pysähtyä. Masennukseni kautta jos en mitään muuta ole oppinut, niin pysähtymään, tekemään henkilökohtaista matkaani (elämässä) kiireettä. Aika kuluu, vuodet vierii, mutta minne kiire? Tärkeintä on olla tässä, nyt. Jos jatkuvasti haluaa olla muualla, viettää ajatuksissaan jatkuvasti tulevissa asioissa, saattaa läsnäoleva elämä jäädä viettämättä.




Viime viikonloppuna vietin ensimmäistä kevään juhlaa, Ostaraa/kevätpäiväntasausta ja heti perään myös St Patrickin päivää istumalla hyvässä seurassa Irkkupubissa kuuntelemassa irkkufolkkia livenä Ei yhtään hullumpaa -pienistäkin juhlista on otettava kaikki irti! Loppuviikonlopun kruunasi vielä ensimmäinen Enkeli-iltamme aikakausiin; molemmat rakkaimpani olivat paikalla, sekä Lore, että Kaukainen. Herkkuja ja kyynelkanavia kuluttava Bollywood-elokuva My Name Is Khan olivat täydellisen sunnuntaiehtoon eväät.

Vaikka elänkin nälkäbudjetilla, olen yrittänyt piristää elämääni pienin hankinnoin. Löysin itselleni vihdoin hyvät kuulokkeet vanhojen rikkoutuneiden tilalle. Huuto.netista tekee joskus edullisia löytöjä, käyttämättömistäkin tuotteista. Samanlaisia kuulokkeitahan myydään Puljussa. Olihan tämä taas hieman arvattavissa oleva veto, mutta minkäs fanityttö itselleen voi...



Sain myös vihdoin toteutettua diy-projektin, jota on ollut tarkoitus tehdä jo vuosia! Kävi tuuri, että satuin kulkemaan Helsingin Kampissa sijaitsevan Sinooperi-liikkeen ohi, jossa lopuunmyynti. Mukaan lähti mm. posliinimaalia, joilla väritin vanhat valkoiset lempparikipponi hehkuvan Pinkiksi! Maalipinnasta tuli ihanan hohtava ja valoa taittaessa näyttävät välillä jopa lilalta. Olen jo muutamat murot kauhonut kupeista menemään. Helppo tapa uudistaa vanhoja, tylsiä astioita! Mielessäni pörrää jo muutama muukin astiaidea, jotka tulen tulevaisuudessa varmasti toteuttamaan.



Muuta käsityötavaraa irtosi mukaan venaamaan tulevia viikkoja, kun pääsen muuttamaan ja puuhailemaan tulevan keittiöni parissa. Pienillä kikoilla kun saa uudistettua huoneiden ilmettä niin paljon!

What I´ve been up lately: Travelling between Turku and Helsinki, celebrating springtime fests, bought new headphones and did some diy-projects for my old bowls.

-Oola.

Shiny!

Aurinko on alkanut nousta jo niin korkealle, että hyvällä tuurilla sen säteitä ehtii nähdä ennen pimeän taas laskeuduttua. Joka siis on yhä liian aikaisin, mielestäni. Lähdin eilen liikkeelle aamuhämärällä ja kävelin kotiin (äänestyspisteen kautta) parisen tuntia myöhemmin, jolloin kultaisia säteitä alkoi heijastua ensin puiden latvoihin,joista pian laskeutuen korkeuksista saavutti meidän nöyrinä odottavat ihmetelttelevät ihmispolot. Ei mahda mitään, pieni tilkka luonnon omaa eliksiiriä niin harmaat kulkijat nostavat katseensa pois kengän kärjistä hymyillen vastaantulijoille. Olin hämmentyä, kun niin moni hymyili kadulla, että piti tarkistaa näyteikkunan heijastuksesta näytinkö ilman meikkiä hiukset pipon sisälle sullottuna paksussa talvipompassani jotenkin hassulta, mutta pakko oli uskoa, että näytin samalta, kuin muutkin aamuaikaiset unenpöppöröiset toppaheput, joten valo hymyyn oli varmasti tarttunut hentosten hankien pinnoilta ja taivaan kannelta.








M´fav winter boots, still after a years of use.

Vaikka olenkin pimeän lapsi -teen parhaiten töitä alkuiltaisin, kukun myöhään ja rakastan öistä maailmaa, saan niin paljon energiaa lähitähtemme valosta, etenkin juuri aamuaikaisen pitkistä hiipivistä varjoista ja illan raukeista viimeisistä säteistä. Mikään muu valo ei näytä niin kauniilta taittuessaan spektriksi seinälle, kuin sisälle eksynyt auringonsäde, joka loikkaa kristallikruunun helyjen kautta asunnon pinnoille.
Ja säteet, jotka heijastuvat vastapäisen rakennuksen ikkunoista toisen seinään.
Valopisarat, jotka suodattuvat puun lehvistön läpi ruohikolle.
Kirkkaiden valopisteiden tanssi kevyesti keinuvalla aallokolla.

Olen puhunut!
Tänään toimin kirkasvalolampun energialla.

Ray of light, hell yes!

-Oola.

Turistina kotikaupungissa osa2.

... Kävelymme jatkui.

Vartionvuoren mäellä oli eräällä leikkikentällä sangen outoja otuksia. En mennyt lähemmin tarkastelemaan, että olivatko nuo selkäväkäset kumia vai oikeasti teräviä. Itse en uskaltaisi lapsiani päästää tuollaisten lähelle, mutta ei näkynyt verta tahi lävistyneitä raajoja missään. Turvallisia kai siis.

Tehty veneistä?




Laskeutuessamme hitaasti tallustellen mäeltä alas aloimme puiston vihreyden jälkeen kiinnittämään huomiota urbaanimpiin ilmiöihin, kuten siniseksi värjätyihin kiviin. Meitä alkoi kovasti kiinnostaa, että mistä oikein olikaan kysymys? Onko jollakulla ollut vain ylimääräistä spray-maalia, vai asiassa suurempikin merkitys? Ja mikä onkaan tuo turkoosipinkki kyltti tukitun väestö/pommisuojan sisäänkäynnin päällä?




Katutaidetta Turussa. Täällä onneksi löytyy katutaidetta paljon suhruista suuruuksiin; pitäisi laittaa kuvia enemmän, sillä tuli otettua kesällä paljon juurikin niistä kuvia, kun kävin aamuisin vangitsemassa kamerallani kaupunkitunnelmia.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi avattu Logomo oli yksi turistikohteistamme, sillä itse, vaikka kulttuuri-ihmisiä olenkin, en ollut paikalla ehtinyt kääntyä. Suurimman turistikauden ollessa jo ohitse saimme nauttia paikan antimista varsin rauhassa. Pidin erityisesti Suomen valokuvataiteen museon kanssa toteutetusta osiosta ja Kiasmasta lainassa olleesta ääni/kuva-installaatiosta. Saimme ystävättäreni kanssa katsella sitä rauhassa; istuimme kuin huumattuina valkokankaan edessä äänien ja upeiden kuvien vangitsemana. Melkeinpä puhdistavaa kuvastoa kaikenpuolin! Itselleni taiteellisesti antoisinta koko näyttelystä. Pidin toki myös pienoismallista, jossa näkyi Turun palon 1827 leviäminen ja kadunpätkästä, joka hehkui kuumaa juuri tulipalon jälkeen. Tuoksusta tuli vain huonoja muistoja (v.94 televisiomme räjähti ja paloi, vuonna 04 kotitalomme paloi sähkövian vuoksi). Logomon pitkä miinus oli korkeat pääsymaksuhinnat. Opiskelija-alennuksen kerakin oli hinta suolainen. Komeat ovat tilat kuitenkin; paikalla melkein eniten kiinnitin huomiota teollisuushallin ominaisiin yksityiskohtiin, kuten sähkökaappeihin ja ruosteisiin juoma-altaisiin. Industrialinen estetiikka on kovasti mieleeni ja jaksaa aina kutittaa silmäkarkkina aivoni oikeita väkäsiä.

Kotimatkalla takaisin (Turussa on helppo kävellä joka paikkaan, jos ei ole kiire) alkoi sataa kaatamalla, kunnes hetken päästä taas paistoikin aurinko. Alkusyksyn kelit ovat niin vaihtelevia!


Illat vietimme Dynamossa, tietenkin. Viikonloppu sisälsi myös paljon kiintoisia keskusteluja, ruuanlaittoa ja elokuvia.

Nyt pitäisi marraskuussa lähteä vaihtovieraille Tukholmaan. Sitä reissua odotellessa!

More pictures from our long walk last weekend with my friend(s).

-Oola.

Turistina kotikaupungissa osa1.

Ystävättäreni Tukholmasta tuli käymään luonani viikko sitten; on mukavaa esitellä asuinpaikkaansa henkilölle, joka ei ole koskaan täällä käynyt. Miten jänniä saattavat arkiset asiat ollakaan, vaikka asumme lähes naapureina kotikaupunkiemme ollen vain pienen merimatkan erottamia. Ihmiset näkevät ympärillään niin erilaisia asioista, kiinnittävät huomionsa yksityiskohtiin, mitä muut eivät saata havaita. Kun esittelee lempipaikkojaan, näkee uudessa seurassa paljon uutta.
Museoiden ja iltaelämän lisäksi kävin kävelemässä Turun puistossa ja joenrannassa. Sateenjälkeinen syyskuun ensimmäisten päivien ilma houkutti valokuvaamaan.




Ihana auto kauniilla maalipinnalla kotikadullani.
Surullinen pieni, ruosteinen hylätynoloinen lenkkikenttä talojen välissä.
Ensimmäiset ruskan kosketukset.



Tähtitornin mäeltä näkee koko kaupungin. Katselimme sieltä alas myös neulottua maisemaa (pitkänpitkä neulegraffiti), joka on osa Turku 365, Arjen löytöretkeilijät projektia.




Käsityömuseon rakennuksia; näiden pintaa ei Turun palo vuonna 1827 päässyt liekeillään nuoleskelemaan. Talojen asukkaat kuulemma istuskelivat katoillaan katsellen, kun muu Turku paloi täysin poroksi.




Ihania puistonpenkkejä, joissa kauniisti rapissut maali. Kävelymme puisto siis oli Vartiovuorenmäen mokoma. Täällä Turussahan näitä puistoja ja mäkiä riittää!

My friend visited me from Stockholm and as we visited museums and night life we also made long walks around near parks. It´s fun to walk around your homecity with person who have never been there. You also can notice things, from other point of few.

-Oola.

Urban exploring

Geokätköily on kyllä siitäkin hauska harrastus, että sen kautta tulee nähtyä paikkoja, jonne ei muuten tulisi mentyä. Olen kulkenut kätköille kaupungissa sisäpihojen, aidanrakosten ja pikkupolkuja pitkin, joita en ole ennen nähnytkään, vaikka ohi olisin kulkenut useita kertoja. Matkailu omassakin kaupungissa avartaa! Perjantaina ja lauantaina kätköjä etsiessä nappasin todisteita maailman ihmeistä mukaani:







Auto vaatisi hieman maalia pintaansa ja uudet renkaat, niin olisi vallan hyvä ajopeli. Pelikortti oli junalaiturin katoksen ikkunalasissa; päällä nimikirjaimet ja päivämäärä. X kertoo aarteen paikan. Lähellä ammattikorkeakoulua oli asfaltissa tyhjät raiteen pätkät. Kupittaan puiston sähköboxi oli saanut päälleen keraamisen kuoren, jonka valkoiset, mustasilmäiset hahmot tuijottavat kauhistuttavan niskavillojani nostattaen tyhjyyteen.

I took some pics while geocathing last fri and sat around my area in Turku.

-Oola.