... But I´m not the only one.
This is one of the most beautiful piece of short documentary that I´ve seen in a long time.
Message of it is important.
Everybody should watch it, imho. And it will take only 19 minutes of your busy life.
Not only us space/astronaut/astronomy geeks.
Everybody!
-Oola.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oola-laa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oola-laa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
tiistai 19. helmikuuta 2013
This is good day to have a good day.
Ohhoh, edellisestä postauksesta on jo tovi! Blogi saanut olla talviunilla sillä aikaa, kun kirjoittajansa sitä eivät ehdi varastoon saada. Ei sillä, ettenkö olisi nukkunut, olenhan siinä hyvä ja syväuninen, mutta arkeen on astunut... noh, arki!
Tammikuun puolestavälistä olen saanut suureksi iloksi ja onneksi tehdä töitä, noin vuoden työttömänä olon jälkeen. Työsuhde on määräaikainen, päättyy kun tekeminen loppuu, mutta vielä pyrin kaikella tarmolla tekemään kaiken toimistotyön mikä minulle nakataan. Mikä ilo lähteä aamulla töihin, saada aikaan, tulla kotiin ja tehdä ehkä vielä jotain ilman, että syljeskelee koko päivän sohvalla kattoon ja mähinöi itsevihassa velloten, kun ei saa aikaan mitään. Kummasti tieto omasta aikaansaamisesta tuo tarmoa ja palkintoa, vapaa-aikakin on nautinnollista ja illat samentinpehmeitä, rentouttavia välitiloja.
Ehkä uutuudenviehätystä, mutta annan itseni nauttia tästä tunteesta!
Itseasiassa pakko myöntää, että olen sangen tyrmistyttävän hyvällä tuulella! Enkä edes nukkunut hyvin yöllä, ulkona sataa taas lunta ja toimiston kahvi kivistää vatsassa, mutta silti tekisi mieli nousta pöydällä tehden tyhmän mahtieleinen tuuletusliike ja kajauttaa maailmalle suuri kiitos, kun on juuri tämä päivä.
Kuitenkin ei ole kauaa, kun tuntui siltä, että jokainen päivä oli tuskien taival.
Positiivista tänään ja tällä hetkellä:
- Toinen päivä täysin ilman vahvoja masennuslääkkeitä, joita olen syönyt kolme vuotta. Vuoden olen vähentänyt ja vierottanut kroppaani näiden pillerien ikeestä. Pari päivää sitten meni viimeinen 75mg aamukahvin kera koneistoon. Olo ihan tajuttoman kauhea hetkittäin vierotusoireiden takia, mutta olkoot.
- Jaksaminen arjessa näkyy kotona ja keittiössä: olen kokannut enemmän viime aikoina, kuin moneen vuoteen (ja leiponuit) Masennus vei ruokahalut. Ei ole palannut vieläkään kunnolla, mutta pakotan itseni syömään jopa tuhdin puurolautasellisen aamuisin. Olen kokannut lapsuuden lama-ajan lempiherkkuja, jotka toimivat yhä täyttävästi ja maistuvasti. Oman elämäni Marttana olen jaksanut puuhata pienistäkin jätösruuan palasista lisää maistuvia aterioita. Työttömyys/rahattomuus pakottaa kekseliääksi, jälleen.
- Olen jaksanut leikkiä! Hämmennyin tajuamaan, että olen viime syksystä tähän helmikuuhun mennessä käynyt useammassa live-roolipelissä, kuin moneen vuoteen yhteensä. Myös normaalit pöytäroolipelit ovat vieneet mukavasti aikaa aina välillä. Yhä myös korttipelit ja niiden opettelu on ollut mukavaa touhua. Bridge ja visti yhä oppimatta. Gin, Bismarck, kasino ja Lamarckistinen (eli evoluutio) pokeri ovat olleet mukavaa ajanvietettä, klassista ristiseiskaa unohtamatta.
- Toimiston ikkunasta näkyy parhaillaan sinistä taivasta juuri, kun ennätin sanoa työkaverille, etten muista milloin olisi pilvien raosta taivasta näkynyt.
- On jotain mitä odottaa tulevaisuudessa: Knutepunkt live-roolipelitapahtuma Norjassa huhtikuussa ja Star Wars Celebration heinäkuun lopussa Saksassa Essenissä. Nörttityttö pitää itsensä iloisena!
- Olen luopunut hiljalleen lisää turhasta omaisuudestani ja yrittänyt käyttää vaatekaappini sisältöä tuunaillen ja yhdistellen läpi. On mahtavaa tehdä ns. löytöjä omista varastoistaan.
- Lore on muuttanut lähelle. Hänen kotinsa tuntui kodilta jopa pahvilaatikkopaniikin keskellä.
- Perjantaina minulla on pitkästä aikaa kampaaja. Pääni tulee ulkoisesti selkeämmäksi!
- Koko perhe on tulossa Helsinkiin viikonlopuksi. Niin onnellinen, että melkein itkuttaa!
- Kaukainen kävi parisen viikkoa sitten kylässä ja poskipääni eivät ole toipuneet siitä naurunremakasta vieläkään.
- 40 päivää niin alkaa Game of Thrones season 3. Joo, lasken päiviä...
Melkein raivokkaasti riipustautuen tarraan tähän hyvään fiilikseen!
alan jo epäillä maanisdepressiivistä oireyhtymää, mutta kai se vain on pakko uskoa, että ihan vaan aikuisten oikeasti olo on hyvä.
I got a job (for a while) and that have kept me busy lately. Weird to really feel happy, just to common normal days, when after work there is nothing than cooking, reading a book and sleeping. After long unemployment all this simple joys makes me so content. I made a list about things that made me happy lately. Lot of nerdy stuff including Larps, waiting of events and travels.
-Oola.
Tammikuun puolestavälistä olen saanut suureksi iloksi ja onneksi tehdä töitä, noin vuoden työttömänä olon jälkeen. Työsuhde on määräaikainen, päättyy kun tekeminen loppuu, mutta vielä pyrin kaikella tarmolla tekemään kaiken toimistotyön mikä minulle nakataan. Mikä ilo lähteä aamulla töihin, saada aikaan, tulla kotiin ja tehdä ehkä vielä jotain ilman, että syljeskelee koko päivän sohvalla kattoon ja mähinöi itsevihassa velloten, kun ei saa aikaan mitään. Kummasti tieto omasta aikaansaamisesta tuo tarmoa ja palkintoa, vapaa-aikakin on nautinnollista ja illat samentinpehmeitä, rentouttavia välitiloja.
Ehkä uutuudenviehätystä, mutta annan itseni nauttia tästä tunteesta!
Itseasiassa pakko myöntää, että olen sangen tyrmistyttävän hyvällä tuulella! Enkä edes nukkunut hyvin yöllä, ulkona sataa taas lunta ja toimiston kahvi kivistää vatsassa, mutta silti tekisi mieli nousta pöydällä tehden tyhmän mahtieleinen tuuletusliike ja kajauttaa maailmalle suuri kiitos, kun on juuri tämä päivä.
Kuitenkin ei ole kauaa, kun tuntui siltä, että jokainen päivä oli tuskien taival.
Positiivista tänään ja tällä hetkellä:
- Toinen päivä täysin ilman vahvoja masennuslääkkeitä, joita olen syönyt kolme vuotta. Vuoden olen vähentänyt ja vierottanut kroppaani näiden pillerien ikeestä. Pari päivää sitten meni viimeinen 75mg aamukahvin kera koneistoon. Olo ihan tajuttoman kauhea hetkittäin vierotusoireiden takia, mutta olkoot.
- Jaksaminen arjessa näkyy kotona ja keittiössä: olen kokannut enemmän viime aikoina, kuin moneen vuoteen (ja leiponuit) Masennus vei ruokahalut. Ei ole palannut vieläkään kunnolla, mutta pakotan itseni syömään jopa tuhdin puurolautasellisen aamuisin. Olen kokannut lapsuuden lama-ajan lempiherkkuja, jotka toimivat yhä täyttävästi ja maistuvasti. Oman elämäni Marttana olen jaksanut puuhata pienistäkin jätösruuan palasista lisää maistuvia aterioita. Työttömyys/rahattomuus pakottaa kekseliääksi, jälleen.
- Olen jaksanut leikkiä! Hämmennyin tajuamaan, että olen viime syksystä tähän helmikuuhun mennessä käynyt useammassa live-roolipelissä, kuin moneen vuoteen yhteensä. Myös normaalit pöytäroolipelit ovat vieneet mukavasti aikaa aina välillä. Yhä myös korttipelit ja niiden opettelu on ollut mukavaa touhua. Bridge ja visti yhä oppimatta. Gin, Bismarck, kasino ja Lamarckistinen (eli evoluutio) pokeri ovat olleet mukavaa ajanvietettä, klassista ristiseiskaa unohtamatta.
- Toimiston ikkunasta näkyy parhaillaan sinistä taivasta juuri, kun ennätin sanoa työkaverille, etten muista milloin olisi pilvien raosta taivasta näkynyt.
- On jotain mitä odottaa tulevaisuudessa: Knutepunkt live-roolipelitapahtuma Norjassa huhtikuussa ja Star Wars Celebration heinäkuun lopussa Saksassa Essenissä. Nörttityttö pitää itsensä iloisena!
- Olen luopunut hiljalleen lisää turhasta omaisuudestani ja yrittänyt käyttää vaatekaappini sisältöä tuunaillen ja yhdistellen läpi. On mahtavaa tehdä ns. löytöjä omista varastoistaan.
- Lore on muuttanut lähelle. Hänen kotinsa tuntui kodilta jopa pahvilaatikkopaniikin keskellä.
- Perjantaina minulla on pitkästä aikaa kampaaja. Pääni tulee ulkoisesti selkeämmäksi!
- Koko perhe on tulossa Helsinkiin viikonlopuksi. Niin onnellinen, että melkein itkuttaa!
- Kaukainen kävi parisen viikkoa sitten kylässä ja poskipääni eivät ole toipuneet siitä naurunremakasta vieläkään.
- 40 päivää niin alkaa Game of Thrones season 3. Joo, lasken päiviä...
Melkein raivokkaasti riipustautuen tarraan tähän hyvään fiilikseen!
alan jo epäillä maanisdepressiivistä oireyhtymää, mutta kai se vain on pakko uskoa, että ihan vaan aikuisten oikeasti olo on hyvä.
I got a job (for a while) and that have kept me busy lately. Weird to really feel happy, just to common normal days, when after work there is nothing than cooking, reading a book and sleeping. After long unemployment all this simple joys makes me so content. I made a list about things that made me happy lately. Lot of nerdy stuff including Larps, waiting of events and travels.
-Oola.
perjantai 4. tammikuuta 2013
In the Year 2013...
Mihin tuo vuosi 2012 oikein meni? Vastahan se alkoi!
Lueskelin muiden kirjoittamia postauksia alkaneesta vuodesta ja päätin summata omiakin ajatuksia, joita tässä olen pyörittänyt nupissani nämä päivät muutamat.
Vuosi 2012 jäänee taakseni tietynlaisena väliasemana. Aloin juuri sen vaihtuessa toipumaan pitkästä ja vaikeasta, hemmetin raskaasta masennuksesta ja yritin saada elämän sekä sen normaalit rutiinit taas toimimaan. Tähän liittyi arkiset askareet, kuten laskujen avaaminen, niiden maksaminen ajallaan, kela/sossu/työkkärikäynnit, normaalin henkilöhygienian hoito aktiivisesti, lämpimien aterioiden syöminen ja asunnosta maailmaan poistuminen. Masennuksen pimeissä syövereissä olin unohtanut itselleni tärkeimmän ihmisen kunnioittamisen, eli juuri itseni. Tuntui, että aina kun muistin olevani hengittävä organismi, päätin lytätä olemukseni lyttyyn olemalla turhan ankara saamattomuuttomuudestani. Olisinko kenellekään muulle vastaavassa tilanteessa yhtä julma? En tietenkään.
Tein isoja siirtoja, kuten muutin Turusta pois 18 siellä asutun vuoden jälkeen. Tämä oli kohdallani oiva veto, jota en ole katunut päivääkään. Toki ikävöin Turkua päivittäin, mutta onneksi siellä tulee käytyä nauttimassa juuri niistä asioista, joista kaupungissa pidin. Helsingissä moni asia muuttui. Sosiaaliset menot moninkertaistuivat; Turussahan saatoin hyvällä tuurilla olla täysin erakoitunut viikkokausia. Täällä vanhat tutut astuivat takaisin elämääni, Turkulaisia ystäviä näkee heidän täällä pörrätessä ja uusiakin kontakteja on saapunut, toivottavasti jäädäkseen.
Kävin keikoilla, enemmän kuin aikoihin, mutta silti liian vähän.
Opettelin uutta kotikaupunkiani, etsin "omia paikkoja".
Larppasin enemmän kuin vuosiin; lyhyitä pelejä, pitkiä pelejä ja pelejä ulkomailla. Virkistävää! Ja tietenkin The Spiral televisiosarjassa, jossa olin Living Drama puolella mukana jo vuodesta 2011. Blogissa en ehtinyt projektista älähtää, koska olin niin kiinni hahmoni kanssa luoden pelaajille tekemistä.
The Spiral sarjassa esiintyi myös Tommi Korpela. Fanityttöilyä.
Annoin sohvani kodiksi useammalle ihmisille, monina päivinä.
Matkustin Saksaan määräämättömäksi ajaksi viettäen siellä lopulta melkein kuukauden ihanaa, kiiretöntä Omaa Aikaa. Mikä suloinen kesäseikkailu se olikaan! Ilmaisia Oopperassa käyntejä, puistopiknikkejä, uintia lämpöisässä jokivedessä kuutamolla juustolta haisevan kissan vahtiessa meitä, suhaamista Lännen ja Idän väliä muistaen, että on parasta antaa vain virran viedä, leijua kevyesti huoletta tuulen mukana.
The Spiral-sarjan Living Drama osuuksien takia tuli seikkailtua myös Tukholmassa ja Kööpenhaminassa -eeppisen hauskaa outoilua mielettömien ihmisten kanssa!
The Spiral: Arturo´s Wake. Vera "Saari" Saarinen hyvin tunteellisena.
Menetin kaksi perheeni jäsentä.
Pyrin rakastamaan jäljellä olleita lisää.
En onnistunut pitämään muutosta stressaantuneita huonekasvejani elossa.
Tein hienoja löytöjä kirpputorilta. Ostin vain kahdesti koko vuonna jotain uutta.
En vieläkään muistanut omaa ikääni, joten jatkoin rempseästi leikkimistä läpi kuukausien.
Opettelin pelaamaan korttipelejä, kuten Gin, Casino, Mylly-Matti, Bichmark.
Oh, my Angels how much I love you two! Kahjoilin näiden kahden kanssa, yhdessä ja erikseen.
Yritin saada töitä, mutta en onnistunut. Tästä turhaantuneena vaivuin joulukuussa möllötyskoomaan soimaten itseäni, etten ole tarpeeksi hyvä. Ja vielä mitä! Sitä oikeaa paikkaa ei vain vielä ole löytynyt!
En usko uudenvuoden lupauksiin, mutta silti haluan niitä tehdä:
- Talous kuntoon, mikä tarkoittaa töitä.
- Jatkan samalla mallilla, etten osta mitään uutta saatika turhaa.... Vintage-mekot, asusteet ja kengät eivät ole turhia. Saatika kirjat. Mutta lue ensin lukemattomat kirjat hyllystäsi!
- Muista yhä rakastaa itseäsi, mikä tarkoittaa että syö, liiku, iloitse. Älä pure hampaitasi yhteen, märehdi turhaan (ja syyllistä itseäsi, koska se nyt on ihan tyhmää) ja juo paljon vettä!
- Muista edellä olevat asiat.
- Luota itseesi.
- Osta kahvakuula.
I got a friend in Germany.
Lupaan myös vastata puhelimeen, soittaa ainakin takaisin ja olla parempi kaveri, toveri, tuttava ja kanssaihminen. Introvertti kun olen, niin saatan kokea ettei minua kaivata, jos kenestäkään ei mitään kuulu. Haluaisin näes pysyä ystävänä niiden kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä.
Toivottavasti tästä vuodesta tulee kiva. Ainakin alkaneet päivät ovat koomasta huolimatta näyttäneet hyviä merkkejä. Tärkeintä on muistaa elää hetkessä, nauttia jo olevasta, eikä vaipua surkuttelemaan asioita, jotka ovat menneet tai tulemassa.
There was a year 2012, which was a turning point, kind of door to new life and to self-healing from deep depression. Still going through my healing phase, but getting there! I also had some fun, larped a lot, being just awesome geek that I am and traveled to Germany where I had most lovely weeks in my year. I tried to find a work in my new home city, did not manage to get any yet. Lot of being all gloomy, but also lot of social happenings which was a plus after my hermit years. Lost two family members and hopefully remembered to love those more, who are still here. Also tried to be better friend but failed in that, I think. This year I hope I will manage to be more lovely to my beloved ones.
And hopefully I found a job.
-Oola.
Lueskelin muiden kirjoittamia postauksia alkaneesta vuodesta ja päätin summata omiakin ajatuksia, joita tässä olen pyörittänyt nupissani nämä päivät muutamat.
Vuosi 2012 jäänee taakseni tietynlaisena väliasemana. Aloin juuri sen vaihtuessa toipumaan pitkästä ja vaikeasta, hemmetin raskaasta masennuksesta ja yritin saada elämän sekä sen normaalit rutiinit taas toimimaan. Tähän liittyi arkiset askareet, kuten laskujen avaaminen, niiden maksaminen ajallaan, kela/sossu/työkkärikäynnit, normaalin henkilöhygienian hoito aktiivisesti, lämpimien aterioiden syöminen ja asunnosta maailmaan poistuminen. Masennuksen pimeissä syövereissä olin unohtanut itselleni tärkeimmän ihmisen kunnioittamisen, eli juuri itseni. Tuntui, että aina kun muistin olevani hengittävä organismi, päätin lytätä olemukseni lyttyyn olemalla turhan ankara saamattomuuttomuudestani. Olisinko kenellekään muulle vastaavassa tilanteessa yhtä julma? En tietenkään.
Tein isoja siirtoja, kuten muutin Turusta pois 18 siellä asutun vuoden jälkeen. Tämä oli kohdallani oiva veto, jota en ole katunut päivääkään. Toki ikävöin Turkua päivittäin, mutta onneksi siellä tulee käytyä nauttimassa juuri niistä asioista, joista kaupungissa pidin. Helsingissä moni asia muuttui. Sosiaaliset menot moninkertaistuivat; Turussahan saatoin hyvällä tuurilla olla täysin erakoitunut viikkokausia. Täällä vanhat tutut astuivat takaisin elämääni, Turkulaisia ystäviä näkee heidän täällä pörrätessä ja uusiakin kontakteja on saapunut, toivottavasti jäädäkseen.
Kävin keikoilla, enemmän kuin aikoihin, mutta silti liian vähän.
Opettelin uutta kotikaupunkiani, etsin "omia paikkoja".
Larppasin enemmän kuin vuosiin; lyhyitä pelejä, pitkiä pelejä ja pelejä ulkomailla. Virkistävää! Ja tietenkin The Spiral televisiosarjassa, jossa olin Living Drama puolella mukana jo vuodesta 2011. Blogissa en ehtinyt projektista älähtää, koska olin niin kiinni hahmoni kanssa luoden pelaajille tekemistä.
The Spiral sarjassa esiintyi myös Tommi Korpela. Fanityttöilyä.
Annoin sohvani kodiksi useammalle ihmisille, monina päivinä.
Matkustin Saksaan määräämättömäksi ajaksi viettäen siellä lopulta melkein kuukauden ihanaa, kiiretöntä Omaa Aikaa. Mikä suloinen kesäseikkailu se olikaan! Ilmaisia Oopperassa käyntejä, puistopiknikkejä, uintia lämpöisässä jokivedessä kuutamolla juustolta haisevan kissan vahtiessa meitä, suhaamista Lännen ja Idän väliä muistaen, että on parasta antaa vain virran viedä, leijua kevyesti huoletta tuulen mukana.
The Spiral-sarjan Living Drama osuuksien takia tuli seikkailtua myös Tukholmassa ja Kööpenhaminassa -eeppisen hauskaa outoilua mielettömien ihmisten kanssa!
The Spiral: Arturo´s Wake. Vera "Saari" Saarinen hyvin tunteellisena.
Menetin kaksi perheeni jäsentä.
Pyrin rakastamaan jäljellä olleita lisää.
En onnistunut pitämään muutosta stressaantuneita huonekasvejani elossa.
Tein hienoja löytöjä kirpputorilta. Ostin vain kahdesti koko vuonna jotain uutta.
En vieläkään muistanut omaa ikääni, joten jatkoin rempseästi leikkimistä läpi kuukausien.
Opettelin pelaamaan korttipelejä, kuten Gin, Casino, Mylly-Matti, Bichmark.
Oh, my Angels how much I love you two! Kahjoilin näiden kahden kanssa, yhdessä ja erikseen.
Yritin saada töitä, mutta en onnistunut. Tästä turhaantuneena vaivuin joulukuussa möllötyskoomaan soimaten itseäni, etten ole tarpeeksi hyvä. Ja vielä mitä! Sitä oikeaa paikkaa ei vain vielä ole löytynyt!
En usko uudenvuoden lupauksiin, mutta silti haluan niitä tehdä:
- Talous kuntoon, mikä tarkoittaa töitä.
- Jatkan samalla mallilla, etten osta mitään uutta saatika turhaa.... Vintage-mekot, asusteet ja kengät eivät ole turhia. Saatika kirjat. Mutta lue ensin lukemattomat kirjat hyllystäsi!
- Muista yhä rakastaa itseäsi, mikä tarkoittaa että syö, liiku, iloitse. Älä pure hampaitasi yhteen, märehdi turhaan (ja syyllistä itseäsi, koska se nyt on ihan tyhmää) ja juo paljon vettä!
- Muista edellä olevat asiat.
- Luota itseesi.
- Osta kahvakuula.
I got a friend in Germany.
Lupaan myös vastata puhelimeen, soittaa ainakin takaisin ja olla parempi kaveri, toveri, tuttava ja kanssaihminen. Introvertti kun olen, niin saatan kokea ettei minua kaivata, jos kenestäkään ei mitään kuulu. Haluaisin näes pysyä ystävänä niiden kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä.
Toivottavasti tästä vuodesta tulee kiva. Ainakin alkaneet päivät ovat koomasta huolimatta näyttäneet hyviä merkkejä. Tärkeintä on muistaa elää hetkessä, nauttia jo olevasta, eikä vaipua surkuttelemaan asioita, jotka ovat menneet tai tulemassa.
There was a year 2012, which was a turning point, kind of door to new life and to self-healing from deep depression. Still going through my healing phase, but getting there! I also had some fun, larped a lot, being just awesome geek that I am and traveled to Germany where I had most lovely weeks in my year. I tried to find a work in my new home city, did not manage to get any yet. Lot of being all gloomy, but also lot of social happenings which was a plus after my hermit years. Lost two family members and hopefully remembered to love those more, who are still here. Also tried to be better friend but failed in that, I think. This year I hope I will manage to be more lovely to my beloved ones.
And hopefully I found a job.
-Oola.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Warm welcome to cold winter.
Työttömänä yhä. Koulutus, johon piti osallistua ja johon olin raivoinnokkaasti jo motivoitunut jämähti jäihin, kun ei löytynyt osallistuvista yrityksestä minulle työpaikkaa. Ottaa hieman itsetunnolle, etenkin kun aluksi sain vaikutelman, että usealla firmalla olikin ajatuksena ottaa myös ns paperilla kokemattomia, mutta osaavia tekijöitä, joita kouluttaisivat sitten samalla. Hiomaton timantti yhä kivimöykkynä, nököttää sohvan pohjalla ja murjottaa. Päivät yhä tyhjää täynnä ja rahattomuudesta roihuava stressi myrkyttää olemusta niin, että olen sangen epämukava ihminen.
Mutta asiasta kukkaruukkuun, tai oikeastaan talvikenkiin! Siskoni täällä jo ehti vaahdota talvipukeutumisesta. Huomaan, että kulkiessamme kaupungilla olemme kuin vanhoja ämmiä supattaen toisillemme arvostelevia kommentteja, kun vastaan kipittää väkeä korvat paljaana, takki auki ja pikkukengät lumessa liukastellen. Onkohan se hiipivää kolmenkympin kriisiä ja mukavuuden halua, kun on yhtäkkiä valmis jollain tasolla luopumaan siitä jatkuvasta edustuskuntoisuudesta hyytävässä kylmässä tuulessa ja lantiolle ulottuvassa lumivallissa? Hakusessa on takamuksen peittävä untuvatakki hupulla, joka ei tapa olemattomaa taloutta ja talvikengät, jotka pitävät liukkaalla pystyssä, lämmittävät kylmällä ja kestävät vielä asteen kosteuttakin. Saattaa olla, että päädyn samaisiin Sorelin lastensaappaisiin kun Lorekin, mutta tahtoisin mielelläni eri kengät edes kerran. Meillä nimittäin on paljon samoja jalkineita; niissä makumme on kovin täsmäävä.
Olen selannut nettikauppoja läpi jo useamman päivän todeten, että talvisaappaita pitää nähtävästi aloittaa metsästämään ennen kun ruska iskee puihin. Nimittäin koot ovat kaikki huvenneet, sama pätee takkeihin.
Himotuksen kohteena on muutama pari, joita ei kyllä löydy mistään.
Goex Bianca. Mustanakin aika näpsäkät.
Helly Hansen Varri. Tätä näytti olevan ainakin Kookengässä ja Hobby Hallissa, joten täytyy käydä kokeilemassa. Netissä koot ovat kaikkialta loppu tai koko tuote.
Edullisin vaihtoehto ja saatavilla oleva vaihtoehto taitaa olla kuitenkin samainen bootsi, mitä Lore on jo minulle ehtinyt hehkuttaa. Onneksi värivalikoimaa on jopa kaksi.
Sorel Winter Carnival.
Väkivanhat lapikkaani toimikoon talviturvanani siihen asti, kun toimin itselleni joulupukkina.
Kuulkaas toverit, tänään on vuorossa kovasti odotettu The Hobbit, jonka ensi-iltaan menemme! Hurraa!
I try to find nice and warm winter footwear, but every one that I have falled in love with have no size 36/37 amymore. I bet I must start to think about new winter stuff in late summer next time.
-Oola.
Mutta asiasta kukkaruukkuun, tai oikeastaan talvikenkiin! Siskoni täällä jo ehti vaahdota talvipukeutumisesta. Huomaan, että kulkiessamme kaupungilla olemme kuin vanhoja ämmiä supattaen toisillemme arvostelevia kommentteja, kun vastaan kipittää väkeä korvat paljaana, takki auki ja pikkukengät lumessa liukastellen. Onkohan se hiipivää kolmenkympin kriisiä ja mukavuuden halua, kun on yhtäkkiä valmis jollain tasolla luopumaan siitä jatkuvasta edustuskuntoisuudesta hyytävässä kylmässä tuulessa ja lantiolle ulottuvassa lumivallissa? Hakusessa on takamuksen peittävä untuvatakki hupulla, joka ei tapa olemattomaa taloutta ja talvikengät, jotka pitävät liukkaalla pystyssä, lämmittävät kylmällä ja kestävät vielä asteen kosteuttakin. Saattaa olla, että päädyn samaisiin Sorelin lastensaappaisiin kun Lorekin, mutta tahtoisin mielelläni eri kengät edes kerran. Meillä nimittäin on paljon samoja jalkineita; niissä makumme on kovin täsmäävä.
Olen selannut nettikauppoja läpi jo useamman päivän todeten, että talvisaappaita pitää nähtävästi aloittaa metsästämään ennen kun ruska iskee puihin. Nimittäin koot ovat kaikki huvenneet, sama pätee takkeihin.
Himotuksen kohteena on muutama pari, joita ei kyllä löydy mistään.
Goex Bianca. Mustanakin aika näpsäkät.
Helly Hansen Varri. Tätä näytti olevan ainakin Kookengässä ja Hobby Hallissa, joten täytyy käydä kokeilemassa. Netissä koot ovat kaikkialta loppu tai koko tuote.
Edullisin vaihtoehto ja saatavilla oleva vaihtoehto taitaa olla kuitenkin samainen bootsi, mitä Lore on jo minulle ehtinyt hehkuttaa. Onneksi värivalikoimaa on jopa kaksi.
Sorel Winter Carnival.
Väkivanhat lapikkaani toimikoon talviturvanani siihen asti, kun toimin itselleni joulupukkina.
Kuulkaas toverit, tänään on vuorossa kovasti odotettu The Hobbit, jonka ensi-iltaan menemme! Hurraa!
I try to find nice and warm winter footwear, but every one that I have falled in love with have no size 36/37 amymore. I bet I must start to think about new winter stuff in late summer next time.
-Oola.
lauantai 24. marraskuuta 2012
Too many rad T-shirts, too little time!
Taidan keräillä t-paitoja. Tämäkin on tapahtunut ajan saatossa ihan vahingossa! Osasta, nahistuneista ja matkansa päähän kulutettuja olen pyrkinyt luovuttamaan yöpaidoiksi, mökkivermeiksi tai vain paitojen hautausmaalle, mutta mistä näitä silti aina ilmestyy lisää? Syynä liian herkulliset apajat Gwertee, RipApperel ja TeeFury nettikaupoissa, joissa upeita paitoja on tarjolla edullisesti vain päivän ajan. Nyt Blackfriday/Saturday tarjouksia pulppuaa ympäriinsä, jopa all-time suosikkipuljustani Threadlessilta. Mitään kyllä ei huokeudesta huolimatta ole varaa tilata, ihan vain kaappitilan takia. Mutta se ei estä silti vilkuilemasta maukkaita, silmäkarkkeina toimivia printtejä.
Tässä muutama himotuksen kohde:
This last one gave huge awe-chills.
Nyt talvella paidan jäävätkin villapuseroiden alle piiloon, että ehkä odottelen vain rauhassa kevättä ja lämpimimpiä kelejä.
Such a pitty that I don´t have room, need or money for punch of lovely new tees since Threadless, my all time fav t-shirt shop is having Blackfriday sale. But hey, it´s cold season, so who need rad shirts anyway?
-Oola.
Tässä muutama himotuksen kohde:
This last one gave huge awe-chills.
Nyt talvella paidan jäävätkin villapuseroiden alle piiloon, että ehkä odottelen vain rauhassa kevättä ja lämpimimpiä kelejä.
Such a pitty that I don´t have room, need or money for punch of lovely new tees since Threadless, my all time fav t-shirt shop is having Blackfriday sale. But hey, it´s cold season, so who need rad shirts anyway?
-Oola.
torstai 1. marraskuuta 2012
Työttömän arjesta.
Tässä on maattu työttömänä työnhakijana helmikuun lopusta asti. Muistan lapsena ajatelleeni, juurikin ison laman aikana, että eihän se nyt rankkaa olisi, kun on vapaata aikaa niin paljon käyttää, mihin kivaan sitä ikinä vaan keksii! Voi istua kirjastossa päivät läpeensä, käydä lenkillä koiran kanssa, nähdä kavereita, pelata tietokoneella... Lapsena kun jokapäiväinen koulu tuntui puuduttavalta ja kesälomat yhdisti samanmoiseen "pakkovapaaseen". Totuus kuitenkin on ollut täysin toinen, sen tiesin jo toki aikaisemmin. Asiaan ei tietenkään auta se fakta, että siinä samalla on masentunut, joten kaikki arjen askareet, byrokratian rattaat ja papereiden pyörittäminen, vie voimavaroja suunnattomasti niin, että menettää voimansa taistella itseään pystyyn. Onneksi tein sen huimaavan päätöksen -muutin toiseen kaupunkiin ja uusiin sossu/kela/työkkärikierteisiin, etten liikaa ehtinyt mähinöidä. Kummasti täällä Kallion kupeessa jaksaa kävellä näiden kolmen toimiston väliä, kun ovat lähekkäin ja varrella oli muutama houkutteleva kirpputorikin. Ja sosiaalista elämää, joka Turussa oli ehtinyt kuivua kokoon, kun masentunut, rahaton ja työtön ei ole kutsulistojen ensimmäinen, kun joku haluaa reipasta seuraa.
Tyhjät päivät eivät silti maistu makealta, kun niitä on ollut kuukausitolkulla peräkkäin. Vapaus maata sängyssä pitkään, ottaa päiväunia, istua koneen ääressä yms lorviminen menettää kauneutensa, kun sitä saa tehdä niin paljon kun sielu sietää. Vapauden tilalle on tullut nakertava syyllisyys ja itsensä ruoskiminen, pahalla tavalla. Kummasti on kaivannut työpäivää, jonka jälkeen viikonloppu tai vapaat hetket tuntuvat ansailtulta, hopeanhohtoisilta lahjoilta. Eikä rahaakaan ole ollut, kun rattaat pyörivät hankalasti, heittäen soraa myllyyn aina kun kokee eteneensä pisteeseen, että jotain tukia saattaisikin tulla. Ei ole nannaa tiedostaa laskupinoja, ulosottoon liukuvia mörköjä, jotka kasvavat hetkessä sellaisiksi, että saadut tuet livahtavat suuriin summiin, eikä lopulta jääkään rahaa käteen ruokaan ja itse elämiseen. Kesä meni lähes kotona itkeskellen -onneksi sain ystävän avulla lihani liikahtamaan Saksaan, jossa köyhä kukkaroni ei ollut este ihanalle stressivapaalle olemiselle. Go with the flow oli teema, joka tarttui takkiin matkalta ja sen jälkeen olenkin jaksanut tapella maailman kanssa aivan eri voimalla.
Työnhaku prosessina on muuttunut niiltä ajoilta, kun työpaikkaa aktiivisesti on tarvinnut hakea. En paukuta henkseleitä, vaikka minulla on kai saattanut olla onni, että olen ollut pitkäaikaisissa työpaikoissa, vaikkakin osa-aikaisissa, enkä ole tarvinnut näihin paikkoihin muuta kuin säkenöivän persoonallisuuteni ja CV-paperit. Nyt oma hakuprosessini tuntuu kumman vanhentuneelta ja oma olotilani fossiiliselta, vaikka olenkin alle kolmenkymmenen. Videohakua, hienosti taitettua CV:tä, brändäystä... Yläasteella ja lukiossa meille esiteltiin Opinnonohjaus tunnilla videota (1980-luvulta), jossa oli haastattelutilanne, joka meidän mieliimme naulattiin esimerkilliseksi. Istut nöyränä mutta ryhdissä, vaatteet siistin tavalliset, ojennat tarvitut paperit kiltisti, vastaat reippaan selkeästi kysymyksiin.
Tässäkin taas onni siinä, että tunnen ne nykyajan vermeet, sosiaalisen median ja muut työkalut menemättä solmuun niiden edessä, kuten itseäni vanhemmat työttömäksi yllättäen jäävät saattaisivat joutua. Töitä olen hakenut kuin vimmattu, uskonut itseeni ja persoonaani, mutta saanut aina vain meilejä (jopa paikkoihin joihin työkkäri on minua neuvonut hakemaan) että hakijoita satoja ja et päässyt edes haastatteluun. Se koski kovasti, kun luotin siihen omaan persoonaani. Aloin jättää hakukirjeiden silottelun, oikeastaan heitin koko homman lekkeriksi, niin alkoikin tulla mahdollisuuksia! Eli neuvona itselleni: älä yritä olla korrekti, siivo ja kohteliaan etäinen, vaan ole oma itsesi, vaikka tekstistä haisisi väsymys koko hakutouhuun, nenäkkyys ja huono huumori. En suosittele ketään tekemään näin, mutta itse olin jo yhdessä haastattelussa ja maanantaina menen samaan työpaikkaan toiselle kierrokselle.
Enkä kyllä nuolaise ennen kun tipahtaa.
Ihaninta on ollut ystävien ja kylänmiehien tuki, kun ilmaisin Facebookissa työhaastatteluun kutsusta ja siitä, kuinka jännittää. Vastauksena sain läjäpäin youtube-videoita:
Että kiitosta vain!
Loppukaneettina: Ennen vaaleja juurikin naamakirjassa pyöri syrjäytymisestä, masennuksesta ja kaiken tämän vaikeudesta teksti, josta tuli hämmennys, että miksi itse en ole kirjoittanut tätä! Noin 90% ainakin iski omakohtaisten kokemusteni kanssa yhteen. Suosittelen lukemaan, jos ette ole jo tekstiin tutustuneet.
Leuka rintaan ja roudasta rospuuttoon!
It is hard to be unemployed, depressed, alone and young. But now things are better and somehow more positive than they were this Spring. I had one interview for a job and another, for the same place, next monday. If I wont get that place, I have still managed to get in a interview situation which seams to be rare these days, imho.
-Oola.
Tyhjät päivät eivät silti maistu makealta, kun niitä on ollut kuukausitolkulla peräkkäin. Vapaus maata sängyssä pitkään, ottaa päiväunia, istua koneen ääressä yms lorviminen menettää kauneutensa, kun sitä saa tehdä niin paljon kun sielu sietää. Vapauden tilalle on tullut nakertava syyllisyys ja itsensä ruoskiminen, pahalla tavalla. Kummasti on kaivannut työpäivää, jonka jälkeen viikonloppu tai vapaat hetket tuntuvat ansailtulta, hopeanhohtoisilta lahjoilta. Eikä rahaakaan ole ollut, kun rattaat pyörivät hankalasti, heittäen soraa myllyyn aina kun kokee eteneensä pisteeseen, että jotain tukia saattaisikin tulla. Ei ole nannaa tiedostaa laskupinoja, ulosottoon liukuvia mörköjä, jotka kasvavat hetkessä sellaisiksi, että saadut tuet livahtavat suuriin summiin, eikä lopulta jääkään rahaa käteen ruokaan ja itse elämiseen. Kesä meni lähes kotona itkeskellen -onneksi sain ystävän avulla lihani liikahtamaan Saksaan, jossa köyhä kukkaroni ei ollut este ihanalle stressivapaalle olemiselle. Go with the flow oli teema, joka tarttui takkiin matkalta ja sen jälkeen olenkin jaksanut tapella maailman kanssa aivan eri voimalla.
Työnhaku prosessina on muuttunut niiltä ajoilta, kun työpaikkaa aktiivisesti on tarvinnut hakea. En paukuta henkseleitä, vaikka minulla on kai saattanut olla onni, että olen ollut pitkäaikaisissa työpaikoissa, vaikkakin osa-aikaisissa, enkä ole tarvinnut näihin paikkoihin muuta kuin säkenöivän persoonallisuuteni ja CV-paperit. Nyt oma hakuprosessini tuntuu kumman vanhentuneelta ja oma olotilani fossiiliselta, vaikka olenkin alle kolmenkymmenen. Videohakua, hienosti taitettua CV:tä, brändäystä... Yläasteella ja lukiossa meille esiteltiin Opinnonohjaus tunnilla videota (1980-luvulta), jossa oli haastattelutilanne, joka meidän mieliimme naulattiin esimerkilliseksi. Istut nöyränä mutta ryhdissä, vaatteet siistin tavalliset, ojennat tarvitut paperit kiltisti, vastaat reippaan selkeästi kysymyksiin.
Tässäkin taas onni siinä, että tunnen ne nykyajan vermeet, sosiaalisen median ja muut työkalut menemättä solmuun niiden edessä, kuten itseäni vanhemmat työttömäksi yllättäen jäävät saattaisivat joutua. Töitä olen hakenut kuin vimmattu, uskonut itseeni ja persoonaani, mutta saanut aina vain meilejä (jopa paikkoihin joihin työkkäri on minua neuvonut hakemaan) että hakijoita satoja ja et päässyt edes haastatteluun. Se koski kovasti, kun luotin siihen omaan persoonaani. Aloin jättää hakukirjeiden silottelun, oikeastaan heitin koko homman lekkeriksi, niin alkoikin tulla mahdollisuuksia! Eli neuvona itselleni: älä yritä olla korrekti, siivo ja kohteliaan etäinen, vaan ole oma itsesi, vaikka tekstistä haisisi väsymys koko hakutouhuun, nenäkkyys ja huono huumori. En suosittele ketään tekemään näin, mutta itse olin jo yhdessä haastattelussa ja maanantaina menen samaan työpaikkaan toiselle kierrokselle.
Enkä kyllä nuolaise ennen kun tipahtaa.
Ihaninta on ollut ystävien ja kylänmiehien tuki, kun ilmaisin Facebookissa työhaastatteluun kutsusta ja siitä, kuinka jännittää. Vastauksena sain läjäpäin youtube-videoita:
Että kiitosta vain!
Loppukaneettina: Ennen vaaleja juurikin naamakirjassa pyöri syrjäytymisestä, masennuksesta ja kaiken tämän vaikeudesta teksti, josta tuli hämmennys, että miksi itse en ole kirjoittanut tätä! Noin 90% ainakin iski omakohtaisten kokemusteni kanssa yhteen. Suosittelen lukemaan, jos ette ole jo tekstiin tutustuneet.
Leuka rintaan ja roudasta rospuuttoon!
It is hard to be unemployed, depressed, alone and young. But now things are better and somehow more positive than they were this Spring. I had one interview for a job and another, for the same place, next monday. If I wont get that place, I have still managed to get in a interview situation which seams to be rare these days, imho.
-Oola.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Look in to my eyes...
Rakastan 40-50-luvun silmälaseja! Tämä tuskin tulee kenellekään suurena yllätyksenä? Ne ovat kauniita, siroja ja linjakkaita. Kumma kyllä vaikka sankamuodin tuulet puhaltavat parhaillaan juuri noilta vuosikymmeniltä, uusia silmälaseja kesällä metsästäessäni juuri vintagemallisia sankoja oli vain pari tarjolla, eikä niistä kumpikaan sopineet budjettiin tai naamavärkkiini.
![]()
All beautiful specs from here Her eyewear collection is amazing, so much pieces that I would wear without a doubt.
Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin saan koottua sen verran rahaa, että pääsen laserleikkaukseen. Silmälaseistani en tahdo kokonaan eroon, vaan varastovahvuuksiin, jolloin voisin ostella silmälaseja talteen kymmeniä. Voisin vaihdella malleja aina mieleni mukaan, koristeellisemmista käytännöllisempiin, näkyvistä sirompiin sankoihin. Nenällä ei jatkuvasti keikkuisi ne kalliimmat ostoksesi ja tärkein omaisuutesi, satojen eurojen edestä. Ei olisi pelkoa niiden naarmuuntumisesta, kun olisi kotona liuta muitakin laseja odottamassa.
Nythän on muotia käyttää silmälaseja, vaikka näkökyky ei sitä vaatisi! Se on mielestäni hupaisaa, sillä niin moni yrittää päästä laseista eroon koko ikänsä ja toiset taas nakkaavat nokalle rillit näyttääkseen katu-uskottavammilta tai muodikkailta. No, miksi ei? Itse en halua ikinä silmälaseista eroon, sillä tunnen ilman laseja itseni täysin alastomaksi. Ensimmäiset lasini kuitenkin sain kaksivuotiaana. Haluan vain vapauden olla ilman pullonpohjia, kallista sijoitusta, henkivakuutusta. Haluan nähdä lukea ilman lukulaseja, pitää aurinkolaseja (tosin nyt tänä kesänähän sain ensimmäiset aurinkolasini vahvuuksilla. Olen pitänyt niitä jopa pilvisellä kelillä koska voin.), nähdä uidessani.
Äitini ja mummini juuri kävivät laserleikkauksessa vuosi sitten. Isäni hankki piilolinssit. Voi, kun itse voisin pitää piilareita (vaan toisessa silmässä pystyn).
These last ones are my ultimate favorite! Ooooh!
Tietenkin haaveissani tömähdin Etsyn ihmeelliseen maailmaan.
Virhe.
Nyt kuumottaa vielä enemmän; sankakuume, oi sankakuume!
Mitkä tahansa noista kyllä voisin ottaa käyttöön, en jokapäiväiseen, mutta juuri sellaisiksi "korulaseiksi". No, ehkä myös jokapäiväksiksi, jos saisin omaksi! Sangat on se edullinen osio -niiden jälkeen vielä linssit säätöineen, jotka tuokin satoja euroja extraa koko hankintaan.
These rad glasses are found from here.
Saa sitä unelmoida. Ihania, ihania.
I have a dream that someday I am able to just buy and use many different eyewear, not only one piece. That means that I have to get my eyes fix with laser, but now it is just a dream in a future. I wouls love to have a tons of vintage specs what to use when feeling like it. Different styles, colors... Girl can dream.
But look these beautiful things! I am in awe!
-Oola.
All beautiful specs from here Her eyewear collection is amazing, so much pieces that I would wear without a doubt.
Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin saan koottua sen verran rahaa, että pääsen laserleikkaukseen. Silmälaseistani en tahdo kokonaan eroon, vaan varastovahvuuksiin, jolloin voisin ostella silmälaseja talteen kymmeniä. Voisin vaihdella malleja aina mieleni mukaan, koristeellisemmista käytännöllisempiin, näkyvistä sirompiin sankoihin. Nenällä ei jatkuvasti keikkuisi ne kalliimmat ostoksesi ja tärkein omaisuutesi, satojen eurojen edestä. Ei olisi pelkoa niiden naarmuuntumisesta, kun olisi kotona liuta muitakin laseja odottamassa.
Nythän on muotia käyttää silmälaseja, vaikka näkökyky ei sitä vaatisi! Se on mielestäni hupaisaa, sillä niin moni yrittää päästä laseista eroon koko ikänsä ja toiset taas nakkaavat nokalle rillit näyttääkseen katu-uskottavammilta tai muodikkailta. No, miksi ei? Itse en halua ikinä silmälaseista eroon, sillä tunnen ilman laseja itseni täysin alastomaksi. Ensimmäiset lasini kuitenkin sain kaksivuotiaana. Haluan vain vapauden olla ilman pullonpohjia, kallista sijoitusta, henkivakuutusta. Haluan nähdä lukea ilman lukulaseja, pitää aurinkolaseja (tosin nyt tänä kesänähän sain ensimmäiset aurinkolasini vahvuuksilla. Olen pitänyt niitä jopa pilvisellä kelillä koska voin.), nähdä uidessani.
Äitini ja mummini juuri kävivät laserleikkauksessa vuosi sitten. Isäni hankki piilolinssit. Voi, kun itse voisin pitää piilareita (vaan toisessa silmässä pystyn).
These last ones are my ultimate favorite! Ooooh!
Tietenkin haaveissani tömähdin Etsyn ihmeelliseen maailmaan.
Virhe.
Nyt kuumottaa vielä enemmän; sankakuume, oi sankakuume!
Mitkä tahansa noista kyllä voisin ottaa käyttöön, en jokapäiväiseen, mutta juuri sellaisiksi "korulaseiksi". No, ehkä myös jokapäiväksiksi, jos saisin omaksi! Sangat on se edullinen osio -niiden jälkeen vielä linssit säätöineen, jotka tuokin satoja euroja extraa koko hankintaan.
These rad glasses are found from here.
Saa sitä unelmoida. Ihania, ihania.
I have a dream that someday I am able to just buy and use many different eyewear, not only one piece. That means that I have to get my eyes fix with laser, but now it is just a dream in a future. I wouls love to have a tons of vintage specs what to use when feeling like it. Different styles, colors... Girl can dream.
But look these beautiful things! I am in awe!
-Oola.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Monday Madness week 41
Eipä ole pitkään aikaan tullut päivitetty blogia, ohos! Pois kaikki hysteria, täällä ollaan, mutta sangen kiirettä on tullut pidettyä. On ollut projektia, työnhakua, kummallista sosiaalisuuden kasvamista (Helsinki hellii ex-erakkoa), kulttuurin ahmimista ja asioiden priorisointia. Kun tuntuu, ettei tässä paljon ole ehtinyt puuhailla niin pyhpyh, kyllä sitä vaan ollaan menty pää kolmantena jalkana.
Hyvä näinkin!
Huomaa, että alan saada voimiani takaisin ja jaksan taas elää.
Mutta näistä kaikista myöhemmin. On jo tiistai, mutta sehän on uusi maanantai!
Pidetään nyt anti lyhyenä, ettei ihan villiinnytä näin takaisin linjoille palattuani. Ei makeaa mahan täydeltä, vai mitä?
Mukavaa oli huomata, että joku tarkkasilmäinen näki Loren televisiossa. Kyllä, hän oli mainostamassa tämän viikon lauantaina käytävää Suomen olutmestari 2013 kilpailua. Myös radioaalloilla kuultiin asiaa oluesta Lore sanansaattajana. Go, Lore, go!
We´ve been busy bees, but now back in business. Missed me?
-Oola.
Hyvä näinkin!
Huomaa, että alan saada voimiani takaisin ja jaksan taas elää.
Mutta näistä kaikista myöhemmin. On jo tiistai, mutta sehän on uusi maanantai!
Pidetään nyt anti lyhyenä, ettei ihan villiinnytä näin takaisin linjoille palattuani. Ei makeaa mahan täydeltä, vai mitä?
Mukavaa oli huomata, että joku tarkkasilmäinen näki Loren televisiossa. Kyllä, hän oli mainostamassa tämän viikon lauantaina käytävää Suomen olutmestari 2013 kilpailua. Myös radioaalloilla kuultiin asiaa oluesta Lore sanansaattajana. Go, Lore, go!
We´ve been busy bees, but now back in business. Missed me?
-Oola.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
R.I.P Neil Amstrong, my childhood hero.
Yesterday night I cried.
Thank you for making me believe in dreams.
-Oola.
Thank you for making me believe in dreams.
-Oola.
tiistai 7. elokuuta 2012
Free Pussy Riot!
Sisäistä Riot Grrrliäni (olen fanittanut esim Bikini Killssiä teinistä lähtien, jolloin Lore löysi kyseisen orkesterin ja soitti heitä ja Le Tigreä jatkuvasti) nakertaa naapurimaamme meininki kuin oravaa, jolla nastahampaat jäässä pakkasella. Uutinen kenellekään tuskin uusi, enkä ala vauhkoamaan asiasta sen enempää, kuin osoittamaan tukeni kolmikolle, joita saattaa minuutin (rauhanomiasesta) Putinin vastaisesta performanssista koitua seitsemän vuoden vankeus.
Punk Preyer - Virgin Mother God Put Putin Away.
www.freepussyriot.org ja Amnesty International about Pussy Riot.
-Oola + Lore.
Punk Preyer - Virgin Mother God Put Putin Away.
www.freepussyriot.org ja Amnesty International about Pussy Riot.
-Oola + Lore.
torstai 2. elokuuta 2012
End (of a journey) is a near!
Aika juoksee, kun on hauskaa. Erfurt kohteli minua sangen loistavasti! Ehdin viettää Kaukaisen kanssa viikon ja palata takaisin Duisburgiin, josta siirryn Düsseldorfin kautta Helsinkiin huomenaamulla. Sääli, sillä olen viihtynyt Saksassa oikein hyvin. Kuitenkin kaipaan jo kollipartiotani, muita vaatteitani ja Kalliota, ihme kyllä.
People of Erfurt had some really nice rides!
Pikku Kettunen. Ihana baari, jossa pistäytyessämme oli juuri mykkäelokuvanäytös livemusiikilla. Harold Lloyd on aina voittajan valinta.
Inhottavaa, kun aina ei ehdi heti kirjoittamaan asioita ylös, jotka kaipaisivat kommentointia. Ostin tätä varten pitkästä aikaa itselleni ihan kovakantisen päiväkirjan, että saattaisin muistaa tuhertaa ajatuksiani heti puhtaaksi, mutta ollessani liikkeellä tietenkin unohdin ottaa opuksen mukaan. Muisti on petollinen; kameraa ei viitsi jatkuvasti pitää mukana ja sekuntilla tärkeitä asioita ei kuitenkaan tunnu muistavan enää seuraavana päivänä. Onneksi välähdyksiä tapahtuu näihin hetkiin aina välillä, eikä näin täysin menetä aikoja, jotka joskus ovat tuntuneet taianomaisilta.
Sandman tried to hit on me, I refused of his weird powder...
Homedoor peek-a-boo!
Pitäisi kasata lista tai rypäs merkittävistä asioista, jotka matkalla tuntuivat hyvältä, uusilta, hassuilta ja ehkä inspiroivilta. Ehkä kirjoitan sen ylös kirjaani, ehkä jaan myöhemmin kuvapläjäyksien kera siitä otteita täällä.
Hot afternoon, Secco at Park!
Kumma, kun välillä tarvitsee astua vain kynnyksen yli hieman ulos maailmalle löytääkseen merkityksiä, ideoita ja haluja. Puhumattakaan uusista ihmisistä, joista kertarysäykseltä tulee osa jotain tärkeää asiaa nimeltään elämä. Ei tarvita sanatarkkaan selitettyä yhteistä kieltä, että voi ymmärtää toisiaan. Sen taas muisti täällä lähellä, mutta silti kaukana.
Für Tommy. ;)
Juuri nyt joku soittaa kaukaisessa talossa ikkunat auki Amelien soundtrackia erittäin taidokkasti. Leveällä ikkunalaudalla on ihana kirjoittaa ja kuunnella. Kun olisi päätähteänä oman elämänsä elokuvassa, vihdoinkin ja pitkästä aikaa.
-Oola.
People of Erfurt had some really nice rides!
Pikku Kettunen. Ihana baari, jossa pistäytyessämme oli juuri mykkäelokuvanäytös livemusiikilla. Harold Lloyd on aina voittajan valinta.
Inhottavaa, kun aina ei ehdi heti kirjoittamaan asioita ylös, jotka kaipaisivat kommentointia. Ostin tätä varten pitkästä aikaa itselleni ihan kovakantisen päiväkirjan, että saattaisin muistaa tuhertaa ajatuksiani heti puhtaaksi, mutta ollessani liikkeellä tietenkin unohdin ottaa opuksen mukaan. Muisti on petollinen; kameraa ei viitsi jatkuvasti pitää mukana ja sekuntilla tärkeitä asioita ei kuitenkaan tunnu muistavan enää seuraavana päivänä. Onneksi välähdyksiä tapahtuu näihin hetkiin aina välillä, eikä näin täysin menetä aikoja, jotka joskus ovat tuntuneet taianomaisilta.
Sandman tried to hit on me, I refused of his weird powder...
Homedoor peek-a-boo!
Pitäisi kasata lista tai rypäs merkittävistä asioista, jotka matkalla tuntuivat hyvältä, uusilta, hassuilta ja ehkä inspiroivilta. Ehkä kirjoitan sen ylös kirjaani, ehkä jaan myöhemmin kuvapläjäyksien kera siitä otteita täällä.
Hot afternoon, Secco at Park!
Kumma, kun välillä tarvitsee astua vain kynnyksen yli hieman ulos maailmalle löytääkseen merkityksiä, ideoita ja haluja. Puhumattakaan uusista ihmisistä, joista kertarysäykseltä tulee osa jotain tärkeää asiaa nimeltään elämä. Ei tarvita sanatarkkaan selitettyä yhteistä kieltä, että voi ymmärtää toisiaan. Sen taas muisti täällä lähellä, mutta silti kaukana.
Für Tommy. ;)
Juuri nyt joku soittaa kaukaisessa talossa ikkunat auki Amelien soundtrackia erittäin taidokkasti. Leveällä ikkunalaudalla on ihana kirjoittaa ja kuunnella. Kun olisi päätähteänä oman elämänsä elokuvassa, vihdoinkin ja pitkästä aikaa.
-Oola.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
