perjantai 12. lokakuuta 2012

Look in to my eyes...

Rakastan 40-50-luvun silmälaseja! Tämä tuskin tulee kenellekään suurena yllätyksenä? Ne ovat kauniita, siroja ja linjakkaita. Kumma kyllä vaikka sankamuodin tuulet puhaltavat parhaillaan juuri noilta vuosikymmeniltä, uusia silmälaseja kesällä metsästäessäni juuri vintagemallisia sankoja oli vain pari tarjolla, eikä niistä kumpikaan sopineet budjettiin tai naamavärkkiini.





All beautiful specs from here Her eyewear collection is amazing, so much pieces that I would wear without a doubt.

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin saan koottua sen verran rahaa, että pääsen laserleikkaukseen. Silmälaseistani en tahdo kokonaan eroon, vaan varastovahvuuksiin, jolloin voisin ostella silmälaseja talteen kymmeniä. Voisin vaihdella malleja aina mieleni mukaan, koristeellisemmista käytännöllisempiin, näkyvistä sirompiin sankoihin. Nenällä ei jatkuvasti keikkuisi ne kalliimmat ostoksesi ja tärkein omaisuutesi, satojen eurojen edestä. Ei olisi pelkoa niiden naarmuuntumisesta, kun olisi kotona liuta muitakin laseja odottamassa.





Nythän on muotia käyttää silmälaseja, vaikka näkökyky ei sitä vaatisi! Se on mielestäni hupaisaa, sillä niin moni yrittää päästä laseista eroon koko ikänsä ja toiset taas nakkaavat nokalle rillit näyttääkseen katu-uskottavammilta tai muodikkailta. No, miksi ei? Itse en halua ikinä silmälaseista eroon, sillä tunnen ilman laseja itseni täysin alastomaksi. Ensimmäiset lasini kuitenkin sain kaksivuotiaana. Haluan vain vapauden olla ilman pullonpohjia, kallista sijoitusta, henkivakuutusta. Haluan nähdä lukea ilman lukulaseja, pitää aurinkolaseja (tosin nyt tänä kesänähän sain ensimmäiset aurinkolasini vahvuuksilla. Olen pitänyt niitä jopa pilvisellä kelillä koska voin.), nähdä uidessani.
Äitini ja mummini juuri kävivät laserleikkauksessa vuosi sitten. Isäni hankki piilolinssit. Voi, kun itse voisin pitää piilareita (vaan toisessa silmässä pystyn).




These last ones are my ultimate favorite! Ooooh!

Tietenkin haaveissani tömähdin Etsyn ihmeelliseen maailmaan.
Virhe.
Nyt kuumottaa vielä enemmän; sankakuume, oi sankakuume!





Mitkä tahansa noista kyllä voisin ottaa käyttöön, en jokapäiväiseen, mutta juuri sellaisiksi "korulaseiksi". No, ehkä myös jokapäiväksiksi, jos saisin omaksi! Sangat on se edullinen osio -niiden jälkeen vielä linssit säätöineen, jotka tuokin satoja euroja extraa koko hankintaan.


These rad glasses are found from here.

Saa sitä unelmoida. Ihania, ihania.

I have a dream that someday I am able to just buy and use many different eyewear, not only one piece. That means that I have to get my eyes fix with laser, but now it is just a dream in a future. I wouls love to have a tons of vintage specs what to use when feeling like it. Different styles, colors... Girl can dream.
But look these beautiful things! I am in awe!


-Oola.

1 kommentti:

  1. Ihania laseja. Olen itsekin ihan kissalasi friikki (hoono suumi, sorry).
    Helena

    VastaaPoista