Kahvin taika

Kahvikulttuuri on aina mielenkiintoista tarkasteltavaa matkustaessa. Vaikka sen kuvittelisi olevan ihan perussamanlaista kaikkialla, näin ei kuitenkaan ole. Eläköön ne pienet erot, eikös?
Pelkkä peruskotikahvin saaminen tuntuu olevan kiven takana.



Tarvitsen kahvia. Olen addiktoitunut kofeiiniin. Haluan aamulla kahvia, tai kirottu päänsärky hiipii kuuppaani rummuttamaan rytmiorkestereineen, eikä sitä saa helpolla hellittämään. Onneksi addiktio ei ole tappava, kallis tahi hengenvaarallinen, sillä kahvi tuo minulle myös nautintoa pelkkänä juomana, tapana ja tottumuksena.



Kun sovimme T:n kanssa, että tulen tänne hänen nurkkiinsa majailemaan joksikin aikaa, ilmaisin, että olen helppo vierailija, jos aamulla on mahdollisuus kahviin (lisäten myös, että läheinen kahvilakin pystyy auttamaan tarvittaessa). Asuessaan remontin keskellä hän oli ensin huolissaan, koska teki kahvinsa suoraan suodattimen läpi kaadettuna termariin. Tämä olisi käynyt minulle oikein hyvin, mutta hyvänä Isäntänä hän sanoi hankkivansa vihdoin edullisen kahvinkeittimen, nyt kun oli hyvä syykin.
Yritin vannottaa, että ei nyt minun takiani tarvitse! Olen itsekin elänyt ilman keitintä tehden aamutaikani kuin mökillä ilman sähköä.


Me, everyday.

Innostuneena T osti ensin yhden henkilön kahvinkeittimen. "Minä kun juon useammin kahvini töissä..." Nähdessäni vempeleen ilmaisin, että laite näyttää jotakuinkin lelulta. Laitteen kestosuodatin ajatuksena tosin ilahdutti ekoihmisen mielenlaatuani. Samassa kahvi-innostuksessa hän osti myös kahvimyllyn, jolla ruksutimme menemään kahvipapuja palasiksi tuumien, millainen määrä mahtaa olla tarpeeksi.
Mielenkiintoista siinä myllyä pyöritellessä oli, kuinka alkoikaan ajatella menneitä aikoja ja Isovanhempia. Muistin ne pienet purut vanhempien ihmisten keittiöiden lattialla ja tajusin, mitä sotkua ne olivat. On vääränlainen itsestäänselvyys ostaa purukahvia kaupasta, iskeä sitä x-määrä keittimeen, lurauttaa vettä koneeseen ja iskeä nappi pohjaan. Toista se oli ennen, kun kahvi oli ylellisyystuote. Joko se oli yläluokan etuja, kielletty nautinto ("...kun Keisari juo teetä, niin juo kansakin.") tai säädystelty luksustuote (olen maistanut korviketta, se oli kauheaa). Perustallaaja ei lätrännyt kahvilla useita kertoja päivässä, ei jätetty juomaa seisomaan pannuun ja lipitetty kuin vettä. Alkoi hävettää tuhlaavainen kahvitteluni. Jo papujen myllytys on rituaali; herkistävä työ ennen itse lopullista nautintoa. Minulle, nykyajan kahvifriikille melkein esileikki!

Teimme kuitenkin ensin kahvista liian laihaa. Seuraavaan kokeiluun lisäsin hieman huijaten puruja sekaan. Lelukeitin jätti juoman liian haaleaksi.


Oh, oh oh I need Jane Austen quote mugs!

Seuraavana päivänä T palasi töistä kahvinkeitin kainalossa, lannistuneena. Onneksi sain hänet pirteämmäksi kehuessani halvan peruskeittimen tulosta oivaksi! Jopa myllyn kanssa tarpeeksi kuntoillessa sopiva purumäärä alkoi löytyä ja aamukahviin löytyi sopivan pureva maku.

Näin (kahvi)turistia ilahduttaa sokeripalat, joita pakkauksessa on useita eri muotoja! Sydän livahtaa usein kahviini, vaikka sokeria en tavallisesti enää kahvissa käytä. Pienestä sitä voi ihminen ilahtua! Lapsenkaltaista ihmettelyä sai aikaan sokeriveneet, jotka kelluvat ensin juoman pinnalla uppoen dramaattisesti mukin pohjaan, kuin Titanic. Kermavaahdosta jäävuorta kehiin!

Suomen kahviloiden jälkeen hintataso tuntuu huumaavaan alhaiselta, mutta varon silti tuhlaamasta rahojani kookkaisiin latteannoksiin, jääkahveihin ja Oreo-pirtelöihin. Viimeiseksi mainittu on muuten sokeritaivas.

About coffee culture, need of morning coffee and how to get a perfect cup after long trying.

-Oola.