Shiny!

Aurinko on alkanut nousta jo niin korkealle, että hyvällä tuurilla sen säteitä ehtii nähdä ennen pimeän taas laskeuduttua. Joka siis on yhä liian aikaisin, mielestäni. Lähdin eilen liikkeelle aamuhämärällä ja kävelin kotiin (äänestyspisteen kautta) parisen tuntia myöhemmin, jolloin kultaisia säteitä alkoi heijastua ensin puiden latvoihin,joista pian laskeutuen korkeuksista saavutti meidän nöyrinä odottavat ihmetelttelevät ihmispolot. Ei mahda mitään, pieni tilkka luonnon omaa eliksiiriä niin harmaat kulkijat nostavat katseensa pois kengän kärjistä hymyillen vastaantulijoille. Olin hämmentyä, kun niin moni hymyili kadulla, että piti tarkistaa näyteikkunan heijastuksesta näytinkö ilman meikkiä hiukset pipon sisälle sullottuna paksussa talvipompassani jotenkin hassulta, mutta pakko oli uskoa, että näytin samalta, kuin muutkin aamuaikaiset unenpöppöröiset toppaheput, joten valo hymyyn oli varmasti tarttunut hentosten hankien pinnoilta ja taivaan kannelta.








M´fav winter boots, still after a years of use.

Vaikka olenkin pimeän lapsi -teen parhaiten töitä alkuiltaisin, kukun myöhään ja rakastan öistä maailmaa, saan niin paljon energiaa lähitähtemme valosta, etenkin juuri aamuaikaisen pitkistä hiipivistä varjoista ja illan raukeista viimeisistä säteistä. Mikään muu valo ei näytä niin kauniilta taittuessaan spektriksi seinälle, kuin sisälle eksynyt auringonsäde, joka loikkaa kristallikruunun helyjen kautta asunnon pinnoille.
Ja säteet, jotka heijastuvat vastapäisen rakennuksen ikkunoista toisen seinään.
Valopisarat, jotka suodattuvat puun lehvistön läpi ruohikolle.
Kirkkaiden valopisteiden tanssi kevyesti keinuvalla aallokolla.

Olen puhunut!
Tänään toimin kirkasvalolampun energialla.

Ray of light, hell yes!

-Oola.