torstai 5. tammikuuta 2012

My Padawan...

[Geekette warning!]

Se nyt ei ole uutta, että Loren kanssa osumme yhdessä hengatessamme olemaan samanmoisissa vaatteissa. Sekään ei ole erikoista, että molemmilla saattaa olla päällä suuresti rakastamamme Tähtien sodan fanipaita tai muita nörttipuseroita/asusteita.


Marraskuu 2011.

Kuitenkin aina tulee ylpeä olo, kun Pikkusiskoni alkaa jutella suu vaahdossa Star Wars elokuvista ja käyttäytyy muutenkin fanityttömäisesti. Hän sai tartunnan meiltä ollessaan vaahtosammuttimen kokoinen. Aatonaaton aamuna joulukuussa huomasin, että molemmilla meillä oli yöasuina fanipaidat.


Master and Padawan, Yule 2011. Oma paitani vuodelta 1999, tsiisös.

Pitäisi kai ennemmin olla ylpeä siitä, että saimme nappulan lukemaan kouluikäisenä aktiivisesti lahjoittamalla tälle aina kirjoja (Hobitti, Muukalainen, Neil Gaimania, Tarina vailla loppua etc). Kuitenkin Pikkusiskoni ei ole verisukulainen vaan ns. puolikas ja kasvanut muissa vaikutuspiireissä -näemme nykyisin vain lomilla. Seikka ei silti tee hänestä yhtään vähemmän sisarta. Perheen voi kuitenkin valita, sukuaan ei.

It´s not weird to notice that we wear same shirt when we meet, but it was nice to notice that my little sister also wore SW shirt as a nightie when we spend time during Xmas. We´ve taught her well!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti