Löytöretki päiväuniin.

Kulttuuripääkaupungissa tapahtuu jatkuvasti; olen todella huono muistamaan tämänkin, vaikka asun kaiken sen keskellä! Kaikkea pientä, suloista ja mielenkiintoista on joka päivä ympärilläni, mutta kuljen kuin laput silmillä. Minähän olen aina ollut juuri arjen pienten kauneuksien ystävä, mutta tuntunut tässä raskaiden aikojen tuoksinnassa unohtuvan kokonaan niistäkin iloitseminen!
Tänään tulikin todella soma muistutus pienistä arkisista ilopilkuista, kun minulle myönnettiin yksi Turku365 kaupunkitaideteos kokonaisuuden Torkkutyynyt Aurajoen penkeille osion tyynyistä.


Tämä tyyny tulee nii-in kulkemaan mukanani lepohetkille suosikkipuun alle! Kuva lainattu täältä.

Oi, kuinka olenkaan tästä iloinen! Miten voi yksi tyyny saada tytön tanssahtelemaan koko päiväksi? Virallinen torkkutyyny: se täytyykin täyttää unihiekalla, unikuvasilla ja sen tuomat painaumat poskissa ovat kaikista tyynyrypyistä rakkaimpia! Saamani tyyny on vielä sangen sievä; siinä keskellä kirmaa sininen alue Aurajokena ja vihreäisiä tilkkuja viheralueina, joilla mielikuvissa istuskella. Kiitos tekijälle ja lahjoittajille!


Tämäkin lainakuva, samasta paikasta.

Kaikille Ei-Turkulaisille blogimme lukijoille haluaisin vinkata, että kyseisen prokkiksen kautta voi saada itselleen myös tuntemattoman turistitoverin, jonka kautta kaupunki avautuu aivan erilaisin silmin, kuin tutun kaverin tai oman päänuppinsa (ja kartan) avulla! Suosittelen kokeilemaan arjen löytöretkeilyä, minä ainakin tutustun tähän lisää!

Löytöretkeilijän minäänsä sopiikin ryhdittämään kappale, jonka soidessa roskien ulosvieminen on myös kuin suuri seikkailu:

John William is The Man.

-Oola.