torstai 9. kesäkuuta 2011

Yesterday My troubles seemed so far away.

Tssä olenkin saanut nauttia sisarusseurasta kunnolla, sillä eilen Pikkusiskoni tuli viimeisten pääsykokeiden jälkeen luokseni, haimme Loren kampaajalta ja vietimme koko iltapäivän kaupungilla ja myöhemmin lähdimme nauttimaan ilta-auringon säteistä maalle.

Täydellisten silmälasien metsästys jatkui eilenkin ja Lore löysikin komeat yksilöt vakkarioptikoltamme Sankarillista (ei maksettu mainos, todellakaan. Viidet edelliset rillit hankkinut sieltä 16 vuoden ajan). Ainoa miinus oli isonumeroinen hintalappu. Ikävää, että kyseinen ongelma vaivaa usein hienoja löytöjä.


Pikkusiskon pääsykoe urakan päättymistä ja Loren My Little Pony-värillä verhottua päätä menimme sitten juhlistamaan Koulun teranssille, taas! Parempi pitää terassitaukoa muutaman päivän, kun nyt jo viikon aikana käynyt köyhäraukka kahdesti!
Lore poseerasi kutriensa kanssa näyttävästi:


Mielipiteeni asiaan:


Lopulta sain kunnon poseerauksen. Kyllä Avantgardessa osataan! Luottokampaaja on kyllä sellainen aarre, jonka takia sopii matkustaa kaupungista toiseen.


Kuumana päivänä sopii syödä jäätelöä aamupalaksi, päivälliseksi ja illalliseksi. Söin monen vuoden jälkeen torin jäätelöratikasta pehmiksen! Olo oli kuin lapsena! Miten olen saattanut unohtaa tuon herkun täysin! Toki kuumalla lähti sulamaan kovaa vauhtia, mutta ennätinpä syödä kaiken ennen kuin bussi saapui.



Linja-autossa on tunnelmaa. Etenkin tulikuumassa, vanhassa sellaisessa...






Maalla meidät otti vastaan kävelevä lamppu.

Levitimme takapihalle viltin nauttiaksemme illan viimeisistä lämpimistä auringonsäteistä.





Vasta hyttyset ja nopeasti viilenevä iltailma pakotti sisätiloihin. Katsoimme vielä tyttöjen kanssa Nine musikaalin, joka oli paljon parempi kuin osasin odottaa! Musikaaleista jää inhottava olotila, kun elämä ei olekaan yhtä tanssia ja laulua. Tarvitsen oman elämäni Glee-kerhon.


Fergie ei ole suosikkejani, mutta tässä hän on upea!

Yesterday I spend whole day with my sisters and came to countryside. We had late night picnic and later we watched Nine musical together. It was better than I expected!

-Oola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti