lauantai 8. tammikuuta 2011

Väsynyt jo talveen.

Mmm, olenko ainoa, jota tämä ainainen lumentulo alkaa jo väsyttää? Ei sillä, pulkkamäki yms talviaktiviteetit on hauskaa, mutta olisi välissä edes jokunen valoisa, aurinkoinen päivä pikkupakkasilla, eikä vain tuulta ja tuiverrusta.



Kaipaan jo lumettomia, rännättömiä aikoja. Keveitä kenkiä, tuulessa liehuvia helmoja ja hiuksia. Raskaat talvipompat päällä, painavat kengät jaloissa ja pipo syvällä silmissä (huppu toki vielä senkin yli) -ne on niin nähty!
Ei tietenkään saisi valittaa. Kyllä Turku oli sangen silmiähivelevän kaunis tänään, kun aamun tunteina palasin kotiin töistä. Kaikkialla oli hiljaista, mutta muutama pikkukuormuri kasasi lunta jo valmiiksi suuriin kasoihin. Kuusi tuomiokirkon edustalla oli yhä valoissa ja komea, lumi kimalteli kauniisti kristalleina ja nukkuva lauantai-aamuinen kaupunki huokaili herkästi. Toimeliaat pikkukuormurit olivat tehneet hyvää työtä, kun aamu-uniliaan yötyöläisen askel oli raskas ja vino, tiet olivat puhtaat ja hyvät kävellä.
Vaikkakin liukkaat.
Mutta niin pysyy hyvin hereillä!


Laila Kinnunen on ihastuttavaa! Tämä kappale on soinut päässäni jo päiviä.
Kuten kappaleen lyriikoihin Eka, tuo näppärämielinen ystävättäreni, kommentoi: "kyllä itse ainakin mieluummin olisin lokki, kuin laiva. Saisin paskoa muiden päähän."

Lauantaita kaikille! Ja rentoa sunnuntaita! Meikä itse juhlistaa pikkujouluja sunnuntain ehtoona -parempi myöhään, kun ei milloinkaan!

-Oola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti