Amuletti

Onko teillä koruja tai esineitä, joita ilman olo tuntuu alastomalta? Itselläni on ainakin oltava kädessä aina tekemäni sitriinikivinen sormus ja kaulassa jotain hopeista tai vain koru, sillä en todellakaan kanna hopeaa välttyäkseni vampyyrihyökkäykseltä (ei, siksi syön vain paljon valkosipulia...)! Kymmenen vuotta lähes yhtäjaksoisesti kannoin hopeista pentagrammia kaulallani, mutta viime vuonna riipus siirtyi pidempään ketjuun, jossa se lepäsi rinnallani toisen tärkeän helyn kanssa. Ketju sai kolmannenkin kaverin joulukuun alussa, kun kehoni kirkui granaattikiveä ja vastaan tupsahti tuhti vuorikideriipus, jossa granaatti-istutus.

Varsinaiseksi amuletiksi kuitenkin on muotoutunut joululahjaksi saamani kalevalakorun Lumo.


Talvehtivat silmut odottavat lumottuina kevättä. Ne hurmaantuvat valonsäteistä ja tanssivat kesän lehtinä. Syksy tuo uudet alut ja uuden odotuksen. Lumo-korussa on läsnä luonnon kiertokulku ja kaikki vuodenajat. Suunnittelija Tony Granholmin mielestä muotoilu liikkuu sanojen ulottumattomissa valon, heijastuksien ja värien tasolla. Kantajansa yllä Lumo-koru puhuu myös kosketuksen kieltä.
Kalevalakoru.

Viime vuosi oli vaikea ja raskas jatkumo lähes yhtä raskaalle vuodelle (vaikka jokaisessa vuodessa toki on myös ne ihanat hetkensä). Ennen kun edes sain tämän korun olin päättänyt, että perkelesh tästä suosta noustaan, vaikka väkisin! Koru kuvastaa itselleni uutta nousua, "nupusta kukoistukseen" mentaliteettia.
Kuten aina, maailma heittää eteen tarpeelliset asiat juuri kun niitä kaipaa. Oli se sitten ystävä, vitonen maassa ruokarahaa, tuntemattoman hymy, yllättävä vapaapäivä tai asia, jota olet kaivannut pitkään. Kunhan malttaa olla kärsivällinen ja pitää silmät auki.
Itse olen tämmöinen kohtaloajattelija, se sopii minulle.


-Oola.