Ja juuri tätä kirjoittaessani käännyn katsomaan tooodella pitkää anopinkieltäni, joka minulla on ollut vuosia hyväkuntoisena. Nyt huomaan, että kissanpentu on käynyt yöllä tervehtimässä sitä. Yksi lehdistä on 90 asteen kulmassa. Kahvipuu ikkunalaudalla on natusteltu hirmuiseen kuntoon. Kiinanruusu hyllyni päällä on saanut olla rauhassa. Palmuvehka on hieman saanut uteliaita maisteluita. Täytyy laittaa tulemaan rairuohoa ja kissalle omaa natustusruohoa. Viherpeukalo minussa haluaa myös pistää yrttejä tulemaan ja miinoittaa nurkat huoneilmaa raikastavilla kasveilla. Maksavat paljon!
Minulla ei kuitenkaan ole nyt mahdollisuutta puutarhalle. Onneksi Äitilläni on mitä lumoavin puutarha, jossa kuljeskelin viime kesällä paljon ja vietin ihania hetkiä marjapensaiden parissa ja omenapuissa kiiveskellen.
Näin eilen päiväunille yllättäen nukahduttuani upean unen (joka tosin muuttui painajaiseksi myöhemmin, mutta alku sangen mahtava), jossa asuin pienessä puutalossa. Puutarhakin minulla oli; ihanan sekava, luonnollisessa tilassa lähes kokonaan, ryytimaa, polveilevaa pihamaisemaa ja marjapensaita. Istuin katoksen alla puiden katveessa sateisena kesäiltana juomassa teetä seurassa.
Pöydällä värikkäissä lyhdyissä oli kynttilät ja märän kukkean puutarhan tuoksu ympärillä huumaava! Puukalusteet olivat mukavasti kauniiksi kuluneita ja penkkien päällä oli paksut tyynyt. Kelpaisi! Kuva omasta puutarhasta on piirtynyt nyt mieleen tarkasti. Värilasiveranta ja lila ovi, josta astuin sisälle kotiini.
Tule jo, kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti