keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Niin siellä Portugalissa

Part 2.

Bairro Alto. KUKA VOI SANOA MITÄÄN PAHAA? Keskiviikkona himmee sutina joka puolella. Niin kaunista että meinasin taas tirskua itkua. Ihan käsittämätön ilta. Onneksi oli lenkkarit sillä ei tuolla kukaan vetele koroilla. Paitsi heh...no naiset.

Baarista toiseen kuljettiin tuoppien kanssa. Baarien ulkopuolella oli ihmisiä enenmmän tuopit kourassa kuin sisällä. Nojaillen autoihin yms. Ikkunoista paikalliset myi jotain pikkusyötävää ja joillakin oli jopa pikku bissekioski vaan keskellä tietä. Perus.


Mäkiratikka tauolla. Bairro Alto.


Onneksi ei ollut niitä korkkareita. Lenkkareillakin meinasi olla mukulakivetys niin nähty.


Up and down.


Kuulemma keskiviikoksi aivan kuollutta.


Siitä sai tuopposen matkalla mihin ikinä.



Take it easy, Ya'll.


Tämä oli mihin päädyttiin. Paikallinen Rotterdam. Aikamoinen yökerho.


Allekirjoittanut kaljalla Fernando Pesson kanssa joskus 6am. Hiljainen kaveri tuo Pesso.

Seuraavana aamuna ajeltiin kohti Sindraa.

Ässä retki.

Tuhat kuvaa tiedossa.

Varautukaa.

Pyydän jo anteeksi. Olisi pitänyt tehdä nämä postaukset kuukausia sitten.

Bless!

-Lore

Night out at Bairro Alto. Not bad.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti