tiistai 20. marraskuuta 2012

Misä sä olet ollu?


No sori, mulla on vaan ollut kaikenlaista.

Ja sitten periaatteessa ei mitään.

No onpas. Tirsk. En vaan kerro.

Kesä meni ihan sumussa. Muutin uuteen kämppään kämppiksen kanssa ja aloitin riehakkaan sinkkuelämäni.
Todellisuudessa kävin töissä ja vapaat kärsin helvetinmoisista hammaskivuista. Ja kasvukivuista. Sydänsärystä. Itsesäälistä ja itseni etsimisen tuskasta.

Kävin Portugalissa.


Lissabon by night

Tulin takas ja alkoi hammaslääkärikierre jonka jälkeen ei ollutkaan rahaa enää edes ruokaan. Nyt yksi viisuri vielä paikoillaan. Neljä hammasta poistettiin ja vuosien infernaalinen tuska lähti kerta repäsyllä. Hillot myös. Olin lääkekierteessä ja hirveessä pöhnässä koko kesän kunnes paranin.

Emmin kanssa tuli käytyä syömässä ja paranneltua maailmaa. Nyt asuu jo Glasgowssa. Sika.

Siskon kera tuli pelattua huikeita sessioita lautapelejä. Yksi ilta toi suuren krapulan mutta MINÄ en ollut se joka lähti seuraavana päivänä (johon aamuun valvoimme) lennolla saksaan. Onneksi.

Kävin hautaamassa rakkaan Setäni Iisalmessa. Vietin viikonlopun Isäni kanssa juoden jallua ja muistellen. Komea ukkonen ja lämmin ilma lohdutti alkavassa syksyssä.

Sit tuli ihan paras sunnuntai. Hengasin ystävien kanssa. Oli upeaa. Mulla oli kimmeltävä paljetti takki, kivat korvikset, air maxit, hilpee mieli ja rakkaat ympärillä.
Silloin kävin Flowssa.
Näin Björkin. Suurimman idolini. Itkin.
Kävin Factoryllä jatkoilla.


Oola ja Lore at Flow 2012 Björkkii venaa

PING OOLA MULLA EI OO MITÄÄ MAGEI KUVII FLOWSTA ESIM MUN GLITTERIROTSISTA?!


Mittä festarirannekkei oo?

Eräs tarina alkoi.

Kävin Oulussa päiväreissulla parin tunnin yöunilla Emmin kanssa. Syötiin ja juotiin ja tultiin takas stadiin.


Meitsi ja Toripolliisi

Kävin syömässä ravintola Askissa.
Jatkoilla kivikirkon päällä piknikillä.
Portviiniä oli kaikkialla.
Paras ilta.

Kesä loppui, jos koskaan alkoikaan.
Ostin hopeat glitteri Vanssit.

Vuokrasin Portugalilaisen ystäväni kanssa halvan auton ja ajeltiin saaristoon.

Työpaikan kesäpäivillä oli komea ukkonen. Pelattiin tyhmiä ryhmäkisailuja ja juoksin 10l sanko päässä puuta päin. Sain mustan nenän/silmän.

Kävin huikeissa bileissä Bunkkerissa - Disco Dislocated.





Zebra Katz oli huikea.

Kävin itseäni läpi ja itkin pari viikkoa ja tuskailin, luovuin, annoin anteeksi, opettelin armollisuuteen.

Kävin rakkaan suomeen palanneen Enkelin tykönä Tampereella ja oli hieno tyypillinen reissu. Ystävät. Parhautta. Enkeliposse saa aina tuhoa aikaiseksi minne ikinä saapuukaan.


Minä med E. Perusmeisinki Tampesterissa.

Leikkasin tukan lyhyeksi.


Uus tukka ja tatska med tyhmä pose

Kisasin.


Suomen Olutmestari 2012 finaali

Kävin Murussa syömässä. Nom.

Kävin työasioissa Tallinnassa Livikon bileissä.

Kävin Enkelien kanssa seuraavana päivänä Burlesque Gaalassa.


Oola ja Lore goes Burlesque

Synttärit vietin tossa just minilomalla Berliinissä.


Hollaa! Huikee reissu.




Odotetut bileetkin tuli vihdoin eli Signal Life Label night vol 2!
Jorattiin mm. Machinedrumin tahtiin. Jumalauta.



Nokia Factory Rules Ya'll.


Kuva by kschzt


Mä yritän kertoilla taas vähän enemmän kuulumisia ja tunnelmia. Kuvia on kone täynnä ja ajatuksia tursuaa sormenpäitä myöten mutta...Monesti ne jää vain muistikirjan pohjalle.

Sillä aikaa voitte tiirailla KISSA STREAMIÄ.

Bless.

- Lore

I've been busy with being lazy. So sorry.

1 kommentti: