torstai 29. maaliskuuta 2012

Haaveissa vainko oot mun?

Kaikki hereilläolo ajastani menee muuton miettimiseen -tapahtuupa asioita nopeasti! Niinpä nopeasti vielä, etten oikeasti muista ymmärtää, että poistun kaupungista, jota rakastan jokaisella solullani kipeästi tajuten, ettei Turku ole kaupunki: se on mielentila.
Silti vaihdan maisemaa.
Koska mielentila on ja pysyy, ympäristö saattaa vaihtua.

Kun tuijottaa muuton keskellä omaisuusmääräänsä ja huonekalujaan, automaattisesti haaveilee tulevaan kotiinsa jostain uudesta. Uudesta vanhasta, kuitenkin, kun on kyse meikäläisestä. Ainoat uutuudet, jotka olen hankkinut ovat korkea kiipeilypuu kissoille ja uutuutta kiiltävä kissavessa, jossa hajusuodattimet, ovi yms mukavuudet. Otuksille tästä tulee kuitenkin stressaavinta; Skumppa-nuorukainen ei ole koskaan muuttanut, Samppa on tottunut autolla kulkija. Saa nähdä millainen huutokonsertti on muuttoauton etupenkillä kissaboxien kanssa.


Huono kuvatus ihanasta uutuudesta.
Kyllä karvaturpien nyt kelpaa!

Jos olisi rahaa, kuin roskaa, sijottaisin vihdoin kauan haaveilemaani String kirjahyllyyn.



Toimii myös kevyenä kotitoimistona!
Kirjapaljouteni kiittäisi. Nyt täytyy keksiä jokin muu ratkaisu, kun nykyisen asuntoni kiinteät kirjahyllyt jäävät paikoilleen.

Nykyisin String-hyllyä näkee taas kaikkialla sisustuslehdissä; hyllysarjan kevyt muotokieli on ollut ihailemani ja haaveissa jo vuosia. Pienoista, mutta suloista Pocket seinähyllykköjä saa vielä niin namusissa sävyissä! Keltainen sopisi kotiini kuin nenä naamaan!


Oudoin mielenpinttymä on ollut mustavalkoinen matto. Mitä minulle on tapahtumassa? Kun en saa mustavalkolaattaista lattiaa, tarvitsee sävyhimotus jollakin tavalla korvata?

Ikean Stockholm Rand.

Pieneen tilaan tarvitaan näppäriä säilytysratkaisuja. Kammarin oveen esimerkiksi voisin mielelläni ripustaa Saturn-naulakon (pelkästään nimi jo houkuttelee tähtiharrastajaa..).

Tuotetta myy Oma shop ja Suprise me.

Eteisen huivi -ja hattukaaosta taltuttamaan tarvitsen säilytysrasioita. Färg&Form MOLN rasiat ovat toiveikkaan kauniita.

Hatturasioita myy Turussa LeenaElina, jonka liikkeestä olen selvinnyt ulos lunastamatta mitään omakseni, ihmeen kaupalla!

En ymmärrä itseäni, enkä siis tiedä mistä olen kehittänyt hullaantumisen tähän valaisimeen. En tarvitse, mutta haluan. Onneksi sitä löytyy nykyisin suomestakin.

Kodista satumetsä, jossa pörrää pölykoirien, omistajapeikon, lelurobottien lisäksi eläinväkeä valaisemassa...

Otin taas muuttolaatikot lainauspalvelusta; huomasin että selvästi helpompaa kuin pahvilootien metsästys.

"What the Fuck means WTF?" Kissat kummissaan, kun laatikot ilmestyivät asuntoon.

Moving in a couple of days. Dreaming about some tiny stuffs.
-Oola.

6 kommenttia:

  1. Pocket-seinähylly, Rand-matto ja pupulamppu, voi kyllä! ^__^

    VastaaPoista
  2. Toiset muuttaa Turkuun, toiset sieltä pois. Itse tein juuri paluumuuton tähän jokikaupunkiin. Tuntuu kyllä hyvältä, vaikka pari vuotta sitten halusin kai kovasti kasvaa irti täältä. Nyt tutut maisemat ja ihmiset kuitenkin tuntuvat... kodilta.

    Ja kirjahyllyongelmaa podetaan meilläkin. Toissa muuton yhteydessä tuli ostettua opiskelijabudjettiin mahtuvaa Ikea-lastulevyroskaa ja nyt harmittaa ja tekisi mieli vaihtaa edustavampaan - mutta rahaa vain ei edelleenkään ole. Mä kyllä ehkä ostaisin perinteistä Lundiaa, jos voisin. Kätsiltä nuo Stringitkin tosin näyttää.

    Ps. Mulla on melkien tommoinen kuin tuo Saturn-naulakko - ostin joskus Anttilasta kympillä. Myytin "lasten naulakkona".

    VastaaPoista
  3. Muutin lapsena usein, yhtäkkiä Turkuun jämähtänyt 18vuodeksi! Ei siinä, että tahtoisin täältä kipeästi pois -on vain olo, että muutos tekisi hyvää edes hetkeksi. Saa nähdä miltä tuntuu hetken kulutettua Sörkän nurkkia.
    Näin myös Anttilassa kyseistä naulakkoa. Mielelläni tahtoisin juuri oviriippuversion, kun seinätila on rajallista. Pidän juuri noista värillisistä palloista :)
    -O

    VastaaPoista
  4. Saapikos udella muuton syytä? Sori jos tunkeilen :) Mietin vaan onko työ Hkissä vai ihan niinsanotusti muuten vaan.

    VastaaPoista
  5. Työt, sosiaaliset kontaktit ja Sisko. Ja 18v samassa kaupungissa alkoi kolottaa olotilaa, kun niin harvoin tulee matkusteltuakin. Kaikki läheiset ystävät asuvat myös täällä ja Turkuun onneksi pääsee helposti, kun tulee Äitiä tahi paria tärkeää ikävä.

    VastaaPoista