Aika menee blogeja lukiessa, inspiraatiota etsiessä. Kumma vain, usein juuri Ruotsalaiset blogit ovat esteettisesti inspiroivimpia minulle. Kodit ovat näillä 20-something kirjoittajilla kadehdittavan ihastuttavia: 40-50-luvun huonekalulöytöjä kirppareilta, suloista kitchiä pursuavia ja rentoja, mutta huolettoman harkittuja yksityiskohtia kaikkialla. Katetaan pöydät nätisti, kun tulee joku kylään, leivotaan ihania kakkusia. Esitellään upeita vintagemekkoja, joita ei kyllä Suomessa tunnu ikinä tulevan ehjänä ja huokeasti vastaan. Juodaan kuohuvaa laakeista laseista, käydään tosi siisteissä kemuissa ja ystävät ovat tyylikkäitä.
I also dream about String shelfs!
Tiedän kyllä, ettei kukaan harvemmin blogeissaan niitä synkkiä päiviä näytä. Miksi näyttäisikään? Kun naama kukkii ja kaveri vittuilee, seinät kaatuu; tiskialtaasta katselee uusi bakteereihin syntynyt sivilisaatio astioiden päältä ja sohvan alla pölykoira-armeija pitää jo aamusulkeisia. Makaroonia ja ketsuppia kiskotaan toista viikkoa ja lokapöksyissä olevat tahrat ovat värikkäämpiä kuin oma arki.
Kuka sellaista haluaisi; juurihan blogeistakin, kuten töllöstä, kirjoista ja netin uumenista, haetaan todellisuuspakoa.
Noita tekstejä lukiessani oikein kurkkua puristavan kaihoisana toivon, että minullakin on vielä päivä jolloin olen taas oma itseni; kaunis, vahva ja jaksava. Herään aamulla, syön aamupalan samalla kun laittaudun, lähden töihin/kouluun ja elän toimivaa arkea, jossa toteutan itseäni, syön terveellisiä aterioita ja pystyn elättämääb itseni, enkä pelästy jokaista postiluukon kolahdusta, joka kuitenkin on lasku tai muistutus. Tapaan ihmisiä, käytän niitä omistamiani nättejä vaatteita, enkä elä vaan pyjamassani. Viikkoni kohokohta nyt saattaa olla suihku tai se, että pääsen asunnosta ulos esimerkiksi viemään papereita oravanpyöräbyrokraateille, että saisin asioita eteenpäin; rahaa lääkitykseen, ruokaan ja vuokraan. Työkkäriinkin pitäisi mennä. Ensi kerran sitten 12-vuoteen olen nyt työtön. Iski lama työnantajallekin. Mielialasyöpäläisen jaksaminen on pienissä askelissa.
Kun voisi aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä! Ja voinkin, kunhan uskallan. Se tuskin auttaisi pahan olon perussyihin, jotka kuitenkin ovat syvällä ja myös fyysisiä/kemiallisia, mutta saattaisi inspiroida jaksamiseen. Uusi paikka, puhtaat tavoitteet. Ehkä uusia ihmisiäkin lisää; kaikista kalleimpiani näen muutenkin harvoin ollessamme kaukana toisistamme (enkä vaihtaisi teitä ikinä). Olen asunut tässä kaupungissa 18-vuotta.
I´ve tried to find this kind of lamp for ages...
Muiden blogien kauniit kuvat ja tarinat inspiroivat minut niihin vangittuihin hetkiin. "Tuolta minustakin voisi tuntua, kun olen ehyt. Ehkä voin hymyillä kameralle noin leveästi itsekin taas joskus." Ja ehkä muistaisin taas arvostaa sitä mitä ympärilläni on jo nyt; kaunis koti (kotini on kaunis missä vain), ajatusteni ympärillä elossa oleva keho.
Ehkä muistaisin ottaa kuvia muustakin, kuin kissoistani.
Haluan muutosta niin paljon, että korvissa veri kohisee. Miksi tämä sykkyräisyys ei lopu vain sormia napsauttamalla?
Sairastaminen on sitäpaitsi äärettömän tylsää.
I´ve spend time reading pretty blogs and wished that someday I would be myself again and feel fine. I want something to change in my life. I´m ready, but I just have to take a first step.
All interior pictures are from cute blog Bonjour Vintage and last pic from Weheartit.
-Oola.
Oot ihana <3
VastaaPoista