perjantai 12. elokuuta 2011

Perseids meteor shower 2011

Taitaa suurinosa kansaa olla tänä viikonloppuna kokoontunut Helsinkiin Flow Festivaaleille. Itselläni kekkerit ikävä kyllä jäävät väliin, mutta ei jaksa harmittaa, sillä yksi kesän suosikkihetkistäni on taas käsillä; Perseidien meteoriparvi!
Joka kesä näiden aikoihin vahdin iltaisin taivasta, että joko olisi pilvetöntä ja etsiydyn sopivalle paikalle katselemaan kohti avaruuden ääriä.


Me with my angels at countryside observatory august 2009.

Moni kysyy minun vaahdotessani tähdenlentojen ilosanomaa, että kuinka kauas kaupungista tarvitsee lähteä pystyäkseen näkemään tähdenlentoja parhaiten. Vastaukseni tähän kysymykseen on helppo: kaupungista, etenkään meillä Suomessa, ei tarvitse poistua lainkaan! Tietenkin parhainta olisi päästä maaseudulle valosaasteettomalle alueelle, mutta tärkeintä on vain minimoida suora katuvalojen/hajavalon loiste silmiin, jotta hämäränäkö pysyy hyvänä. Itse kaupungissa havaitessani, revontulia tai tähdenlentoja, etsiydyn paikkaan, jossa saan katuvalot joko taakseni, puiden tahi talojen varjoon. Turku on siitä hieno paikka, että meillä on paljon avaria puistoja, korkeilla paikoilla. Keskusta-asukkina suuntaan yleensä johonkin niistä ja etsin hyvän hämärän paikan.



Maalla ollessani levitän aurinkotuolin tai muun alustan, käyn maate katse kohti eteläistä taivasta, sillä perseidit säteilevät juuri niin, että mielestäni niitä lentelee etelään parhaiten, linnunrataa alas laskeutuen. Kesäkolmio on tässä hyvä tuntomerkki minne päin pällistellä. Mutta pois kaikki hysteria! Jos et tiedä ilmansuunnista tuon taivaallista, lohduttaudu sillä, että minne vain katseensa kääntää ja hetken ajan jaksaa tuijottaa, eiköhän kohdalle osu ainakin yksi tähdenlento. Eikä tämä viikonloppu ole lopullinen; perseidit ovat aktiivisia pitkälle kuukauden loppuun asti! Tämä viikonloppu on vain otollisinta havaintoaikaa aktiivisuushuipun takia.

Kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä yöt ovat jo sangen koleita. Mukaan siis kannattaa varata makuualusta, pipo ja tumput, hyvä kaveri (joka näkee kaikki tähdenlennot katsomalla aina oikeaan suuntaan) ja toivelista, sillä tähdenlennothan ovat oiva tapa lähettää toiveita universumille.
Viikonlopulle osuu täysikuu, joka haittaa hieman himmeimpien meteoriittien havaitsemista, mutta täysikuu itsessäänhän on myös sangen ihana!



Lisätietoja: with english.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.
Lennokasta viikonloppua!

-Oola.

1 kommentti:

  1. La duunissa mutta su-ma yönä vois yrittää bongata rippeitä.

    VastaaPoista