torstai 11. elokuuta 2011

Muistoista parhain.

Eilen iltasella twitterin kautta käydyn keskustelun myötä aloin todella miettiä parasta muistoani. Tiedättehän, mistä puhun? Sellaista, jonka kautta saa voimautettua itsensä, joka nostaa hymyn huulille ja tuo ajatuksia "sepäs vasta oli kyllä jotain!" Vaalittu, ihana filmipätkä omaa elämää.
Pääni löi ensin tyhjää. Yritin kenties hieman liikaa; etsin muistoja menneistä parisuhteista, onnistumisen hetkistä, lapsuudesta ja yksittäisistä omista hetkistäni, mutta päänuppini arkistohuoneesta löytyi vain mukavia asioita, mutta ei sitä yhtä parasta.




Ajattelin jo, että olen kyynistynyt liikaa ja annoin asian olla.
Hetken kuluttua toinen keskustelu kirkasti muistonystyröitäni ja mieleni arkistokaapista tipahti käsiini muisto, joka toi samalla sydäntä puristavan ikävän ja herkisti minut kyyneliin. Huomasin vollottavani yöpaidan hihaan valtoimenaan ja nauravani samaan aikaan päätäni pudistellen. Tyhmä tyttö!
Onneksi ketään ei ollut näkemässä.

Muutama vuosi sitten heräsin tavalliseen päivään reippaan ketutuksen kanssa; ajanjakso oli monen asian takia stressaava ja hankala. Juuri juodessani mörököllinä aamukahvia (alkuiltapäivästä) ovikello soi. En odottanut vieraita, joten en ajatellut avata ovea. Soiton perään tulivat kuitenkin koputukset; hämmästyneenä avasin ovea, sillä tiesin Loren olevan nukkumassa yövuoronsa jälkeen, eikä kukaan muu koputa noin....
Paitsi Kaukainen.
Joka seisoi oven takana!
Se tunne -ei löydy vertaista! Hän kun asui silloin Uudessa Seelannissa, näimme hyvä jos kerran vuodessa eikä minulla ollut aavistustakaan hänen Suomeen saapumisestaan! Ei tietenkään, sehän oli suunniteltu yllätys!




Kun arjen paskarekka parkkeeraa päälle iskien lavallisen lantaa niskaan, yritän muistaa tuon tunteen. Aikaisemmin mieleeni oli pulpahtanut vain ja ainoastaan muistoja, joihin liittyi ihanat enkelini, mutta yritin väkisin hakea muistoa muualta. Täytyy nyt vain myöntää, että olen ollut onnellisin juuri heidän seurassaan, keskellä hulvattomia seikkailujamme. Voimaihmiset elämässä ovat aarre.



Kuvat kevät 2006.

Voimaeläimeni on kettu. Voimamaisemani Kainuun korpi. Voimavärini tumman luumu, paikka tähtitaivaan alla, kivi sitriini, esine itsetekemäni hopeasormus ja biisi esimerkiksi (vaihtelee kausittain) Holstin Planeetat-teoksen Jupiter.
Voimaihmiseni on Kaukainen.

Olkoon Voima kanssanne! (Tähän oli ihan pakko...)

-Oola.

3 kommenttia: