perjantai 17. joulukuuta 2010

Loveliness!

Ulkona on harmaata, väsyttää koko ajan eikä tuo lähenevä joulukaan ihan onnistu piristämään tämän sairastelukierteen keskellä. Taas oli pari päivää seminormaali olo, mutta yhden ehtoon reippailu aiheutti sen, että eilen nousi taas kuume ja kurkku sattuu kuin raastinlaudalla olisi ihoa vedelty. Tosin lääkärini sanoikin, että tällaista liikkellä. Ei auta kuin kärsiä. Parempi näin -olenpa ainakin elossa!

Mutta viikon ihanuuksia! Tämä video on jotain parhautta:


Mikään ei ole pitkään aikaan saanut minua niin paljon nauramaan, liikuttumaan ja onnellisuuspalleroiseksi kuin tuo! Oijoih! Tuli heti täpinät kokeilla ripustaa pieni kamera omien kattien kaulaan ja katsoa miltä maailma näyttää heidän näkövinkkelistään.

Viikko mennyt laiskasti siivotessa, kirpparikamoja kokoessa (hyvin on mennyt kaupaksi, ihanata) ja nukkuessa. Kaikenlaista on pitänyt tehdä, mutta puolikuntoisena jäänyt vaiheeseen. Argh! Enemmän tunteja vuorokauteen, kiitos. Se on toiveeni Joulupukille. Eilen kuitenkin menin naapuriin pelaamaan pelejä ystäväni pojan kanssa ja jäin vielä katsomaan elokuvan illan lopuksi. Yskimme kaikki kolme kilpaa ja valittelimme kaktuskurkkujamme. Ehtoon suloinen pikkuylläri oli ystäväni antama fanipinssi, jonka kiikutti minulle Virosta Darkland Fire festareilta (kattaa musiikkigenrejä neofolk/dark folk/industrial), jossa oli morsiammensa kanssa katsomassa minullekin rakasta artistia Matt Howdenia/Sieben. Yhden miehen kokoonpano, jossa musiikin ideana on upeat lyriikat, miehen karismaattinen ääni ja esiintymistapa, viulu ja itsetuottamat soundit sekä niiden luuppaaminen.



Tämä mies siis tarttui viuluun ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, kun joku mimmi oli sitä mieltä, että se olisi siistiä. Läskibasso kun oli kuulemma liian kookas. Oppitunteja on takana nolla, täysin itseoppinut.
Tässä kun nyt päästiin kehumaan artistia, suosittelen lempikappalettani Love´s promise. Lyriikat koostuvat kukkasten nimistä.

Olisi tänään luokkatoverini valmistujaiskekkerit teemalla coctailkutsut. Kouluni pikkujoulut jätin jo väliin sairastelun takia. Kovasti mietin auttaisiko mennä. Kaapissa kun on pari somaa coctailmekkoa, jotka kaipaisivat ulkoiluttamista. Kunto on kuitenkin puolittainen, eikä näytä mihinkään parantuvan tällä sohvalla makaamisellakaan. Onpas minulla taasen ongelmat! Hellanlettas!

Two lovely videos that had made my week a bit better.
-Oola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti