Mihin nämä viikot menevät? Tämä tuntuu olevan joka maanantainen kysymys itselleni. Nyt sain vihdoin järkkärikameran huollosta, joten saan kuviakin käsiteltyä. Käytetty kamera kun oli, niin alle viikon käytön jälkeen joku osa sisältä sanoi sopimuksensa irti. Onneksi entinen omistaja auttoi maksuissa, sillä syy ei ollut itsessäni, vaan aktiivisesti käytetyissä kameroissa osat sen kun kuluvat. Digiaika on jännää ja herkkää. Vuosikymmenien jälkeen manuaalikäyttöiset järkkärit sen kun toimivat, paitsi jos ne vippaa veteen tai lumihankeen, talon ikkunasta ulos tahi tulivuoreen. Joskus jopa senkin jälkeen.
Piipahdus kotikaupungin ulkopuolella viikonloppuna toi silmiini talven ihmemaan. Huomenna ja pitkin viikkoa sen ihmemaan pitäisi laskeutua tänne Turkuunkin:
Kunhan tuo vesisade vain pysyisi poissa tullen lumena! Jäiset kadut ja hyinen tuuli, ei kiitos!
Mutta pieni pakkanen, aijai se tuntuu mukavalta! Kenties tarvitsisi kaivaa esille ihanainen, wanhan kaulahuivini. Jos nyt Siskon tehdessä muuttamista saisin vihdoin häneltä takaisin Islannista minulle tuotu hopeanharmaa, käsinkudottun villahuivini.
-Oola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti