torstai 16. syyskuuta 2010

Dashing girls!

Viime lauantaina päästiin laittautumaan oikein urakalla Ekan kanssa! Terapeuttista välillä istua paplarit päässä tuntikausia, lakata rauhassa kynsiä, miettiä vaatteita ja meikata tarkkaan. En lähtisi joka päivä puunautumaan niin huolella, mutta porukalla hyvän tapahtuman takia sen tekee mielellään! Ja kun on nähnyt kaiken vaivan, täytyyhän sitä muistaa myös ikuistaa itsensä! (Etenkin jos ensikerran ikinä allekirjoittanut meikkaa jonkun muun itsensä lisäksi ja laittaa vielä tämän hiukset. Ja uhri jäi eloon!)












All pics are took by myself or Eka.

Hyvät burlesque-kekkerit, joissa näin parikin tuttua naamaa, joiden kanssa jäin suustani kiinni. Muuten menikin ilta ensin esityksiä ihaillessa ja lopulta villisti tanssiessa. Musiikki oli kyllä viime vuonna mielestäni teemaan sopivampaa loppuiltaan asti, joten popimpi musiikki ajoi meidät jo aikaisemmin kohti kotia. Itse työskennellessäni yökerhossa ei aina jaksa kuunnella samaa musiikkia myös vapaa-aikana. Hauskaa oli silti! Tampereella ei ikinä ole tylsää! Illan saldona oli neljä kappaletta kipeitä kinttuja ja yksi rikkoutunut viuhka.

Last saturday me and my friend went to see a burlesque show. Of course we also wanted indulce ourself with dressing up!

-Oola.

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä olette!

    Me ollaan kanssa pienen porukan burleskiklubissa leikitty oikein kunnolla, on ollut ihan hemmetin hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Oon vissiin kysynyt ennenkin, mutta onko sulla valmis ohjelma jolla oot efektit luonu kuviin, vai Photarilla brushien ja tekstuurien kanssa?

    VastaaPoista
  3. Photarilla leikin tekstuurien ja kerrosten kanssa. Siksi näitä kuvapostauksia ei kovin usein tule, kun näiden tekeminen ei ihan minuutissa tule ;) Tosin ei sitä aina toki tarttis leikkiä... Mut ko se on kivaa!

    VastaaPoista