L is for Love.

Tänään kerätesäni marjoja Äitini puutarhassa mietin rakkautta ja rakastumista. Jopa on suureellinen aihe marjankerääjälle, myönnän sen, mutta punaviinimarjojen punainen väri saattoi olla syynä ajatukseni kummalliseen juoksuun. Pensas oli kypsiä, meheviä ja kiiltäväpintaisia marjoja täynnä. Kuin kirkkaita helmiä, maistuvia sellaisia. Palasin muistoihin vuosien taakse ja sitä kautta singahdin tähän hetkeen.

Mietin ympärilläni tapahtuneita eroja, parisuhteita, rakastumisia.
Mietin elokuvia, kirjoja, taidetta ja tarinoita.
Väriä punainen ja vaaleanpunainen.
Tuli kauhea mieliteko marenkiin.



Muistelin itse miltä se tuntui, rakastua toiseen henkilöön. Tai täydellisesti hullaantua toisesta! En tiedä onko olemassa rakastumista ensimmäisellä silmäyksellä, mutta ainakin totaalista hullaantumista, siihen uskon! Head over heals, you know... Miten ajatuskin toisesta pisti teinitytöksi, vatsan pullolleen perhosia. Maailma muuttui värikkäämmäksi. Nilkoissa oli aina siivet, jotka pitivät hieman maanpinnan tasasta korkealla. Olin valmis mihin vain, syöksymään maailman ääriin! Mikä päättäväisyys, tarmo! Olin onnellinen hullu. Huumaantunut. Kupliva. Järjetön!
Että se oli ihanaa!
Ja se oli kauheaa, kun kaikki pienet ja hupsut unelmani romuttuivat ja menetin hänet. Järjetön kipu, se menetyksen tunne, joka riiteli katkeruuden ja lempeän ymmärryksen kanssa. Tähän en avaudu koko tarinaa.



Olen maailmalle niin kiitollinen siitä pienestä ajasta, kun olin järjetön. En yrittänyt elää romanttista, elokuvien rakkaustarinoiden vauhdittamaa todellisuutta, vaan olin täysin vaaleanpunaisissa unelmissa elävä idiootti ne kuukaudet. Se oli upeaa! Aivoshampanjaa! Vaahtokarkkikylpyä ja musikaalien tanssikohtauksia loputtomasti! Luulin aikaisemmin, että olen ennenkin rakastunut. Silloin kenties olen vain ihastumisen jälkeen rakastanut. En ala selvittämään termien eroja, ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan.
En vaihtaisi mitään pois, edes sitä lopun tuskaa.
Pala makeaa on sekin edes jotain.



Mutta mitä jäi jäljelle? Kuka kasvaa vaaleanpunaisesta tuhkakasasta? Tummanpunainen ruusu, jolla on terävät piikit ja varsi, johon ei pysty terävämmätkään puutarhasakset.
Mitään en vaihtaisi, paitsi sen kysyjän pääkopassa, joka joskus kuiskaa "entä jos...?"

En pidä siitä, koska pyrin elämään elämäni niin, ettei tarvitse kysyä itseltäni "entäs jos olisin silloin tehnyt toisin? Kadunko mitään?"



Nykyisin rakastun hetkiin samanlaisella vimmalla, kuin silloin mieheen: Aurinkoon, joka kuultaa viinimarjapensaan läpi; uteliaaseen kissanpentuun nurmella; koiraan, joka kutiaa takatassun pohjasta; mehiläisvahapohjaisen kenkäplankin tuoksuun samalla, kun plankkaan kirpputorilta löytämiä pikkupoikien bootseja...

Tätä kaikkea mietin, kun täytin sangon marjoilla. Huomenna sangon sisältö muuttuu mehuksi.

While I was picking some redcurrants today I started to think about that crazy feeling what you sometimes get while falling in love. That over-the-top head-over-heals pink-woowooo-movie-fanfare-kinda fairytale thingie. I felt it once and it was awesome. Before it I thought it was just a made-up feeling. Funny how life is, with it´s up and downs. Je ne regrette rien. That is how I try to live my life.

-Oola