keskiviikko 25. elokuuta 2010

First Full Moon of this Autumn.

En saa unta. Kauheat kofeiinivieroitusoireet, sillä kipeänä ei maita kahvi. Päätä särkee, kuin resiinalla joku paukuttaisi menemään ympyrää kalloni sisällä. En yhtään ihmettelisi, jos näin olisikin, niin tyhjältä nuppi tuntuu.

Olo on nihkeä kuumeilun jälkeen; nyt on enää lämpöä. Kissat nukkuvat kauniissa kerässä vaatekasani päällä, joka sairastuttuani on jäänyt keräämättä kaappiin. Olen vain lukenut blogeja ja katsonut dokumentteja muistaen, että voisin käsitellä kuvia, mutta keskittyminen ei jaksa sinne asti. Ulkona on komea täysikuu, ihanan syksyistä, enkä malta parantua, että pääsisin pukeutumaan kerroksiin! Tekisi mieli pinkaista yöhön hillumaan kaduille, ulvomaan kuuta ja nuuhkimaan ilmaa! Löydän kerta kerran jälkeen inspiroivia kuvia, kuten nämä:






Löydetty Krisatomicilta.

Olen nyt jaksanut laittaa tukkaani vuodenajasta huolimatta jatkuvasti (jos siis lähden ulos asunnosta, kissojen takia en sitä viitsi väkertää), mutta nuo ihanat etuheitot saavat vilkuilemaan pinnipakettia ja lakkapulloa entistäkin innostuneenpana. Haluan laittaa hiuksiani! Sunnuntaina menin työkavereita tapaamaan baariin verkkareissa (ja kaikki muut olivat laittautuneet! Mutta tälla keinolla sain pari heistä liikkeelle sanomalla, että saavun verkkareissa...) ja yksi heistä sanoi etutukkaani torttutukaksi. En tiedä oliko tuo hyvä vai huono kommentti. Nälän se ainakin nostatti. Noh, kaikenlaista sitä kuulee. Ainakin saan tortullani hieman pituutta lisää, jos eivät korot ja persoonallisuus sitä tuo.
Syksy tuo tullessaan myös kampaajan, jolloin ylipitkäksi kasvanut etutukka katoaa kasvoilta kampaamon lattialle etuheitottojen jäävän näin keväisiksi villityksiksi, johon palaan taas tulevaisuudessa. Oi, kohta päätänikin koristaa ruskan väritys!
Torttutukka...
Pitäisi varmaan leipoa taas kääretorttua joku päivä.

Lovely editorial pictures with autumn fashion and colors. I love an attitute and layers that they have put to those outfits.

-Oola.

2 kommenttia:

  1. Hello!
    Olen seurannut Oola blogiasi pari vuotta. Siis ensin omaasi ja nyt tätä teidän yhteistä. Ihanan inspiroivaa ja saa aina hyvälle tuulelle :) Suuri kiitos siitä. Nyt oli pakko poiketa kyselemään mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät? Pidän ottamistasi ja muokkailemistasi valokuvista paljon ja nyt olen eri ohjelmista udellut käyttäjien kokemuksia jotta tietäisi mitä alkaa käyttää itsekin. :)

    VastaaPoista
  2. Hallo! :)
    Käytän sekä photaria, että ilmaisohjelmaa Photoscapea yhdessä. Päivittäessäni minikoneeltani käytän pelkästään photoscapea, joka ajaa loistavasti asiansa, jos ei jaksa alkaa kikkailla liikaa. Photarilla teen sitten kuvia ihan ajan kanssa, leikin suodattimilla, netistä poimimilla kerroksilla jne. Mutta sekin vaatinut useamman vuoden harjoittelua; tulee vähän aina silloin tällöin nämä mun treeni-innostukset ;D Photoscapea siis imuttamaan, ilmainen kun on!

    Kiitos kehuista ja tervetuloa lukemaan uudestaan!
    -Oola

    VastaaPoista