Omituisten otusten kerho

Oola haastoi. Hänen kohdat 2, 3 ja viisi ovat myös omia tapojani, joten on keksittävä sitten jotain eroavaisuutta. Äyh, en osaa.

1. Nakertelen vasemman käden rystysiä kun mietin, kirjoitan tekstiviestejä (en tosin enää koska qwertynäppäimistö tarvii kaksi kättä.), ressaan, katson televisiota, luen kirjaa...kohtaan on muodostunut vuosien mittaan hassu paukama joka näyttää arvelta.
Myäs pyörittelen sormuksiani ja tarjoilessani koputtelen vesikannuun...olen huomannut.

2. Teen ristinmerkin kun olen ressaantunut ja/tai tarvitsen keskittymistä/voimia. Huomaan tekeväni tätä duunissa helvetinmoisessa kiireessä poissa katseilta. Kävelen esimerkiksi kiivaasti keittiöön ja juuri ennen sinne astumista teen ristinmerkin. Tapa jäänyt liene(?) keskiajanmarkkinoilta. Rauhoittaa kai. Onneksi kukaan ei ole nähnyt.

3. Seuraan ja bongailen koko ajan rekisterikilpiä ja saan nistä hirvestä huumoria aikaiseksi. Myös paikkojen nimet (kyltit) ja sen sellainen on pakkomielteisen bongailun kohteena. Etenkin koska lukihäröisenä puolet suomesta omaa paikkoja joita ei ole edes olemassa - sen siitä saa kun vauhdilla huristelee ohitse.

4. Säästän muistoja - kaikki vähänkin upeammat viinit talletan muistoihin säästämällä korkin, samoin harvinaisemmat oluet yms.

5. Pelaan mielessäni tasohyppelypeliä aina kun olen lenkillä tai pyöräilen. "kun pääsen tuon esteen (vaikka liikennemerkki) ohi saan lisäelämän tms." Ollut päässä ihan pennusta asti. Tuo hauskuutta liikkumiseen.

Kesti kaksi päivää keksiä nämä. Siskon kanssa kun niin paljon samoja ns. omituisia tapoja.

ATM olen asunnotta oudossa asunnossa. Kauhea paperisota, vakuutushärdelli, asuntoni on pölyisä walk in closet ja maksoin palkkani verran vuokraa tästä nykyisestä jossa yksi huivi, kahvipannu ja minä omaani. Kalustettu on täysin. Meluisan kadun varrella. Jäätävä pureva ressi tämän myötä, duuni asioiden takia ja ties minkä. Nettikin ei ole toiminut yhtään. Täällä näyttäisi pelittävän välillä woo.
Pahoittelen.
Silti - Mies tekee (huippuammattiKOKKIKOTONA WOO) tuossa lohturisottoa rikkinäiselle doorikselle. Syön ilolla.

Niin joo. En anna haastetta eteenpäin kellekkään varsinaiselle. Kaikki saavat itse sisässään miettiä mikä on omituista. Itse piti hakemalla hakea. Tietysti se "NOMORROO" huutaminen tutuille puhelimeen ei välttämättä ole outo tapa.
Tai musiikin johtaminen kun sitä kuuntelee vaikka se tulee levyltä. Klassisen siis.
Tai unilelun kanssa nukkuminen lähes kolmikymppisenä.
Risottoon kohdistuva intohimoinen rakkaussuhde ja mielipuolinen "sen oikean" risoton etsiminen ravintoloista. Kotona sitä saa, kiitos Kokkini.
Niin joo arvostelen ravintolaruokaa ihan liikaa.
Jajaja...
NYT alan syömään. Hyvästi hetkeksi täksi arvon internet. Turun keskustan meluisin katu on annettu asuttavakseni hetkeksi aikaa ja lappaan riisiä harleyn säestämänä suuhuni...lohtu ruoka - lohtu viini. Ei se kosteusvaurio nyt niin paha ole.
Eipä.