Mur! On se sääli nähdä itsestään peilissä vain varjo, kun ennen napsutellut menemään minkä ehtii skolea ja prokkiksia ja töitä ja, ja.. Ehkä siksi olenkin tässä pisteessä nyt. Pitäisi oppia pysähtymään ja hyväksymään itsessään se väsymys.
Nautin kuitenkin työpäivästä, joka menee mutkattomasti, hommat sujuu ja rytmi pysyy koko ajan päällä. Ei yhtään hysteriapaniikkia siitä, onko tuoppeja kierrossa tarpeeksi, tahi räjähteleviä lasikasoja yms muita blokkarin murheita. Ilta meni vallan somasti ja kotiin oli kiva palata tunnin aikaisemmin ihmettelemään, että miksi sitä ei väsytäkkään. Istuin sohvalla pari tuntia odotellen unta.
Aamulla heräsin siihen, kun vanhempi kissani toimi kampaajana. Suloisen, vaikeasti saavutetun unen taustalta kuului määrätietoinen mussutus ja naksuttelu, kun katti repi duuniyön etujeejeetäni pois (suomeksi: etuheitto ylikasvaneen otsahiusten kanssa) Vanhempi kissani, Samppa, on kollikissa, joka nauttii miehistä, vaatekaapissa nukkumisesta, poskisuudelmista ja kävelee sirosti takamustaan keinutellen (japanin bobtalella on pitkät takajalat niin tassutus on erikoisen näköistä). Välillä hän nauttii meikeillä räpläilystä, vaaleanpunaisesta väristä ja hiusteni laitosta. Aamun työn tulos oli kyllä vallan komea, vaikka itse sanonkin!
My Cat is genious!
Mihin on kadonnut aurinko armas? En valita, sade todellakin sulattaa hankia pikavauhdilla. Vielä maanantaina tie alas kotoani oli liukas ja tappava, nyt katu on vain pikkukiveä ja lätäköitä. Pistin kokeeksi kirpparilta eurolla löytämäni kumisaappaat jalkaan; olihan niillä kiva jäädä tanssimaan lätäköihin! Muistin vain miksi en ollut kumikenkien ystävä -tovin tassuteltuani sain vesikellot muistoksi uskaliaisuudestani, mutta onneksi lompakossa oli varaksi pari jedilaastaria. Voimaa kehiin niin pääsi kotiin asti!
Täytyy tästä eteenpäin ladata kuvat muualle, bloggerin kautta ovat hiirenpapanain kokoa.
Tänään lähdin taas toimistolle töihin; ei meikkiä ja voimaväriä ylle! Ihanaa kulkea ilman sotamaalia.
Ja nämä kaukaa nopeasti napatut peiliotokset on yhtä pikselihuttua, että...
Pääsin ulkoiluttamaan joululahjaksi saamaani sateenvarjoa. Painava, mutta ah niin raikkaan suloinen!
Toivottavasti joku vastaan kävellyt sunnuntaikulkija sai myös hymyn huulilleen sontikkani ansiosta. Ei tarvitse hymyillä minun kanssani, vaan myös minulle!
Pakko ladata harmaaseen poweria värein. Pakko hymyillä, vaikka vituttaisi. Pakko vaan mennä arjessa eteenpäin, vaikka tekisi mieli sanoa kirosanoja ja heittää lusikkasetti nurkkaan, vain näin kuvainnollisesti. Kevät on nurkan takana, kesä luultavasti parilla seikkailulla maustettu. Apeaan oloon sain tänään ystävähoitoa netin kautta. Miten sitä voikin parilla sanalla saada toisen voimaan paremmin ja tämä myös minut? 15 vuotta läheistä ystävyyttä, sepä se.
Huomenna yksi työhaastattelu, vähän vakituisempaan ja viikolla tapahtuvaan työhön. Freelance-verokortti on kätevä olemassa.
What do you like about this hairdo that my cat made me while I was sleeping? I kinda love it!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti