Äiti lahjoi minua nahkahansikkailla, jotka olivat sitäpaitsi kauniit, myös aitoa nahkaa pehmeällä vuorella. Juurikin sellaisia olen etsinyt; taas tuli maailmankaikkeudelle heitettyä toivekupla hiljaisesti mielessä ja toive toteutui! Lisäksi teatterinautinto oli myös ihastuttava lahjoitus. Myös ystäväni lahjoitti konserttilipun ja seuraansa tämän tapahtuman ajaksi.
Paras ystäväni, joka on tuntenut minut vuosikaudet tietää, etten oikeastaan kaipaa mitään väkisin hankittua ylimääräistä, joten hän fiksuna, humoristisena ja kätevänä neitinä teki meille molemmille persoonalliset, käytännölliset lahjat:

Rammstein patalaput! Iih, kiitos! Parhaus!
Syksyllä heitin läppänä Facebookissa mainoksen Making of The Empire Strikes Back kirjasta, joka juuri tuli markkinoille. "Vinkvink, syndet ja joulu tulossa!"
Olin tipahtaa tuolilta, kun sainkin kirjan lahjaksi rakkaalta M:ltä! Olen kuluttanut kirjan sivuilla aikaa paljon, mutta suuren kokonsa ja painonsa takia on hankala luettava aktiivisesti. Kaunis kirja, kyllä! Mielellään sitä lempielokuvansa making of-kirjan omistaa!

Kirjasta lisää täältä ja täältä.
Olin heittänyt maailmankaikkeudelle myös hiljaisen toiveen uusista pussilakanoista ja vielä tietyistä sellaisista. Tänään Äiti soitti kertoen, että Isoäitini oli hankkinut meille molemmille siskoille pussilakanat syntymäpäivälahjaksi.
.jpg)
Juurikin ne mitä toivoin! Kuunteleeko joku täällä ajatuksia vai mistä nyt tuulee?!
Kiitoksia näistä, ihanat! Liikutus! Tuntuupas mukavalta vanheta, kun siitä palkitaan (rangaistukset tulevat ihan omalta taholtani..) näin ystävällisesti! Kelpasi täyttää kolmannen kerran 25v. ;)
Arvatkaapas mitä! Ulkona paistaa aurinko! Valoa, valoa!!!
Here are some mumble about birthday gifts I got.
-Oola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti