torstai 18. marraskuuta 2010

Lopun alkua.


Omg, what should I wear...

Tänään menen katsomaan uusimman Harry Potter elokuvan kuoleman varjelukset, joka on ensimmäinen osa Harry Potter tarinoiden viimeisen kirjan filmatisoinneista. Kirja kun on paksu kuin sukuraamattu, on sen elokuvaksi tekeminen varmasti ollut hankalaa, sillä elokuvassa kuitenkin pyritään laittamaan loppu piiiitkälle ja kuitenkin sangen monimutkaiselle tarinalle. Tietenkin, itse olen enemmän kirjojen fani, mutta kolmannen Potter filmatisoinnin jälkeen elokuvat ovat olleet mielestäni ainakin tunnelmaltaan oivia. Eihän koskaan elokuva pysty vastaamaan kirjan tuomiin mielikuviin, eikä kirjan intessiivistä maailmaa ikinä pystytä vangitsemaan filmille, mutta elokuvat ovat silti olleet oivia versioita heille, joille kirjan kansien avaaminen ja sivujen tekstiin uppoutuminen on todella vaikeaa ja työn takana.
Jo traikuista ja arvosteluista on käynyt ilmi, että kyseessä ei todellakaan ole mikään lasten elokuva. Kirjakin oli mielestäni sisällöltään niin rankka, että ihmettelen kyllä kovasti, miten nuorempi lukija on saattanut tarinan ottaa. Itse kun parkua vollotin useammassa kohdassa niin, että oli pakko irrottautua kirjasta niistämään trumpettisooloa sivummalle. Muistan, kun luin Feenixen kiltaa tohkeissani (toki tilasin sen englanninkielisenä heti) matkalla Lontoosta Tukholmaan ja juuri kirjan lopussa lempihahmoni koki kuolonsa. Itkeä vollotin lentokoneessa hysteerisesti täristen silloisen poikaystäväni istuen vieressäni nolona. Lopulta lentoemäntä kävi kysymässä, että oliko kaikki hyvin tuoden pyynnöstäni minulle lasillisen punaviiniä hermoja rauhoittamaan. Samaan aikaan kun olimme kauheassa myrskypilvessä, niin lentomme myöhästyi niin paljon, että emme ehtineet enää Tukholmassa Turun koneeseen. Joihinkin se saattaisi iskeä suurena, hysteerisenä suruna.





Voi että. Täytyy varmaan varata elokuviin nessu js toinenkin.

-Oola.

1 kommentti:

  1. Oijoi. Huomenna tätä. Ostin liput alunperin eiliseksi, jotka jouduin myymään, ja olisin päässyt jo tiistaina katsomaan leffaa ilmaiseksi, joten tässä on ollut pidättelemistä että pysyisi pöksyissään perjantaihin asti :D

    HP't ovat kyllä kirjoina ehkä maailman kamalimpia tuossa itkumielessä. Muistan lukeneeni juuri tuota viitosta niin, etten nähnyt viimeisestä 50 sivusta juuri mitään kun kyyneleet täyttivät silmäni ja katse sumentui. Huok.

    VastaaPoista