"Homo on latinaksi ihminen!"

Noniin. Jokainen joka on seurannut suomen mediaa, televisiota tai uutisia tietää, mikä on (taas jälleen) kansakunnan ykköspuheenaihe. Ajankohtainen Kakkonen piti teemaillan homoista ja muutaman kiihkeän raamattuun rystyiset valkeana tarraantuvan kristityn sanojen takia on eronnut suomen luterilaisesta kansankirkosta väkeä sellaisella vimmalla, ettei viimeksi tällaista kansanliikettä olla nähtykkään sitten jälkeen vuoden 1995 jääkiekon mestaruusvoiton (mutta nyt ei tavattu torilla, vaan eroakirkosta.fi sivustolla).


Jouko Piho kysyy, että miksi ja keiden tahdosta maailmassa on homomyönteinen buumi.

Nettikaverini Natan hienosti kirjoitettu blogipostaus omakohtaisesti aihetta sivuen.
Esko Valtaojan mielipide nousseesta keskustelusta,joka on vielä aivan tajuttoman osuvaa tekstiä! Suosittelen!

Itse en ole kristitty, enkä istikään, vaan tiedefriikki luonnonuskovainen -tähän olen kasvanut ja sen kautta maailmannäkemykseni jäsentänyt.
Pienessä kylässä koulun aloittaessani oli luonnollinen, ainoa valinta käydä oppimassa kristinuskoa -vasta yläasteen alkaessa kuulin muista vaihtoehdoista, mutta tässä vaiheessa asuimmekin jo Turussa. Uskontotunnit menivät yleensä minun vääntäessä kättä opettajien kanssa, sillä en pitänyt tavasta miten kaikki uskonnot opetettiin juurikin kristityn näkövärkin lävitse katsottuna -kärjistäen ja vain pääpiirteet osoittaen. Aina taustalla kolisi tunnelma siitä, että kaikki muu on paheksuttavaa. Ehkä kyse oli vain opettajan omasta vakaamuksesta, kuin koulun opetussuunnitelmasta, tiedä häntä. Jo aikaisin minulle yritettiin opettaa koulussa, että homous on sairaus. Taas jälleen, pienessä kylässä ja sen jälkeen pikkukaupungissa kasvaneena tapasin ensikerran avoimesti homoseksuaalin miehen vasta ollessani 9-vuotias, enkä koskaan pitänyt häntä pahana tai huonompana ihmisenä. Täysin päinvastoin! Myös tapaessani ensimmäistä kertaa pihapiiriimme muuttaneita muslimilapsia huomasin, että he leikkivät aivan samanlaisia leikkejä kuin mekin, eivätkä olleet tippaakaan pelottavia mörköjä.

Teininä yritin olla kristitty, koska kaikki muutkin olivat (näin yläasteella minusta tuntui) ja itse halusin kuulua joukkoon pahasti koulukiusattuna. Todellakin yritin, mutta ahdistuin vain suunnattomasti huomatessani, miten kaikki minulle, suvaitsevaiseksi ja avoimeksi kasvatetulle henkilölle, tuntui tukehduttavan vanhoilliselta. Erosin kirkosta hieman Loren jälkeen.

Minulla on tuttuja, ystäviä ja kavereita ateistista agnostikkoon, homoseksuaalien, trans(/gender)/bi/pansexuaalien kautta usean uskontokunnan ja elämäntavan edustajaan ja en voi sanoa aina täysin ymmärtäväni heidän näkemyksiään tai tuntemuksiaan, mutta mielelläni kyselen, keskustelen ja ehkä kuunneltuani hyväksyn nämä, sillä vain suvaitsevaisuuden kautta pystyy näkemään kanssaihmisen tuon luokittelun takana. Ja sehän tässä lopulta merkitsee eniten, kun yhdessä tällä pallolla tallaamme?

Aluksi tarkoitukseni oli iskeä tähän vain kuva ja pari linkkiä, mutta sitten tästä tulikin kevyen vaahtosuista avautumista. Onneksi vaahto maistuu mintulle, kiitos hammastahnan. Over and out tästä aiheesta.



-Oola.