Roadtrip through 8 countries part 1.

Noniin, Provinssirockista selvittiin kunnialla. Hitaasti ja varmasti kuvagalleria etenee kohti kaikkien odottamaa reissuselvitystäni! Yksi syy miksi näitä päivityksiä tulee hitaasti on se, että kuvien katselu aiheuttaa aikamoista kaipausta ja ikävää tienpäälle. Yrittänyt pitää etäisyyttä ihanaan matkaani ja tarttua arkisiin askareisiin.

Provinssirockista kotiuduttuamme vietimme vieraidemme kanssa päivän Turussa. Olimme jo aikaisemmin varaneet pöydän lounasta varten, mistäpä muualtakaan kuin Mamista! Ja vieraidemme suurin pelko oli, ettei heillä ole tarpeeksi siistiä päälle. Suloista.








Lore sai kun saikin kapulansa!

Pojat olivat heittäneet ilmaan jo parisen päivää aikaisemmin, että lähtekää meidän mukanamme eteenpäin. Lore ja Eka kun molemmat olivat sidottuja töihin joutuivat he heti harmikseen sanomaan ei, mutta minulla ei ollut sovittuna mitään, yhtä työvuoroa lukuunottamatta. "Uskaltaisikohan sitä... jäisi juhannuskin väliin... Mitenkäs kissat... Eihän mulla rahaakaan ole..." Pitkä aterian kestänyt pähkäily, soitto Äitille ja Ekan maanittelu sekä toteaminen, että viskaa mut rekkaan tajuttomana vaikka, mutta mun on pakko lähteä tai....!!!! Ei siinä sitten auttanut, kuin kipaista ruuan jälkeen vatsa perhosilla ja kädet täristen kotiin hakemaan hieman puhdasta vaatetta, pusimaan kissat ja katsomaan itseään peiliin hokien "sä lähdet pariksi viikoksi tien päälle!" Kissojen pusuttelu sai aikaan kyynelryöpyn; enhän ole ollut heistä erossa koko vuonna kertakaan. Sekin kertoi jo kuinka paljon olen akkoontunut kotiseinieni sisälle tässä puoleksi sairaslomalla olevassa olomuodossani?! Sillä aikaa, kun niistin nenääni kissoihin seuralaiseni kävivät ihmetelemässä Turkua, juomassa Koulun terassilla oluet ja ostelemassa postikortteja.

Eka ja Lore saapuivat kanssamme satamaan saattamaan meitä matkaan.




Vielä satamassa olin vatsa kuralla ajattellen, että onko tämä nyt hyvä idea? Sitä tämä elämä on, mihin olemme hukanneet taidon olla sponttaanisempia? Elää enemmän hetkessä, tarttua nopeasti tilaisuuksiin? Sitä aina alkaa järkeillä liikaa, miettiä mitä sitä kotona odottaisi. Eiköhän koti aina odota siellä, missä sen kokee ja ihmiset jotka sinua rakastavat tekevät samoin. Kuitenkin ei se ole todellista rakkautta, jonka kateudella myrkyttää. Tiesin saavani ainakin pari vihaista ihmistä tästä nopeasta katoamistempustani, mutta yritin olla ajattelematta sitä. Heitin yläkertaan rakkaalle Jumalatar Freyalleni kysymyksen, että lähdenkö... ja eikös sitä samantien kaahannut paikalle Freija rekka. Ehkä sattumaa, ehkä ei.

Ensimmäinen ilta oli vain paatissa istuksimista. Salasimme muilta matkatovereilta sen, että tulen mukaan ja ihmisten ilmeet olivat mahtavia nähdessään minut ravintolassa illallisella! Söimme tukevasti, joimme parit oluet tulevien viikkojen kunniaksi ja pojat ostivat minulle matkaevääksi pikkusikareita. Hytti oli mukava, vuode pehmeä ja lämmin, suihku tarpeen.
Aamulla viiden aikaan peilistä odotti suloinen ilmestys:


Lähdimme ajelemaan kohti etelää pysähtyen eräälle parkkipaikalle juomaan aamukahvit ja kokoamaan seuruetta. Aamu oli mitä kaunein, lempein ja tuoksuvin.





Ruotsalaiset osaavat parkkeeramisen.

Ja siitä tarina alkoikin...


To be continue....

It is soon a month since I came home from my roadtrip and it is still hard to watch those pictures -they make me want to go back on road asap! Here is first part, from Turku to Sweden.

-Oola.