tiistai 13. heinäkuuta 2010

Provinssirock nro3

Näitä tulee hitaasti ja varmasti! Nämä hellepäivät eivät houkuta istumaan kuumuutta hohkaavan tietokoneen äärellä, saatika edes sisällä. Suosikkipaikkani on ollut jokiranta, varjossa puun alla ja olenkin siellä istunut lukemassa kirjaa ja samaa teen tänään, kunnes illalla on taas mukava hengittää sisällä. Mutta Provinssirock!

On siis sunnuntai. Vaihtoehtoina oli nähdä paljon eri bändejä, mutta me parkkeerasimme päälavan eteen heti alueen auettua. Ensimmäisessä kuvassa alue siis ei vielä auki...



Vaihtoehto rannekellolle?



Minun rakkaat Enkelini Lore ja Eka!

Ensimmäinen esiintyjä ei jättänyt meitä lainkaan kylmäksi, sillä lavalle nousi Stam1na, joka ainakin meidän siskosten suosikkeja. Etenkin Lore kuunteli armeija-aikanaan (kyllä, Lore on käynyt armeijan ja varmaan joskus siitä voisi kirjoittaa enemmänkin) bändiä paljon.




Seuraavan bändin, Bullet for my Valetine, aikana huomioni kiinnittyi aivan muihin asioihin kuin itse yhtyeeseen. Ensinnäkin lavalla kekkuloi äänimies, jolla ei ollut takamusta lainkaan ja tiukimmista tiukimmat pillifarkut. En huomioinut tätäkään yhtään, ennen kun joku sanoi, että miehen ollessa yleisöön päin tyypin etumusta on sangen kiusallista katsoa. Enhän sitten kyennyt kääntämään katsettani enää pois! Fyifyi!
Parasta oli kuitenkin suosikkihenkilöni ilmestyminen lavan sivulle kurkkimaan lavasteisiin...

Paul Landers, I love you! Fanityttöhän meni ihan sekaisin.


Paul ja Ollie Riedel peputtoman pojan takana. Tirsk tuota hymyä.


Twinners approves fan-grrrrlishimn!

Tunnelma alkoi viimeisen ns. lämppäribändin lopetettua tiivistyä valtavasti, etenkin kun muita esiintyjiä katsomassa olleet ja anniskelualueilla yllätävän "haluan nyt eturiviin, vaikka tuossa onkin jo tuhansia ihmisiä edessä, mutku mä..." ääliöt alkoivat punkea selän takaa. Jossain vaiheessa oli sangen hankalaa hengittää, mutta onneksi ensimmäisen ja toiseen riviin tuntikausia aikaisemmin saapuneet sissit pitivät reippaasti yhtä!


"Hmmm, miksi pääni päällä tuntuu tuulenvire..."

Pian keikka alkoikin... To be continue!

Provinssirock festival 20.6, sunday. We spended whole day standing in front of the main stage so we could see Rammstein from first row, again. It was fun and hours really went quite fast!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti