tiistai 6. heinäkuuta 2010

Provinssirock 2010 plus Oola´s roadtrip through 8 countries...

Ok, kuvia on paljon. Haluan jakaa niitä kanssanne, mutta tämä vaatii paljon työtä ja jonkin verran aikaa, että jaksan keskittyä lukemaan matkapäiväkirjaani läpi siteraten sitä aina kuvien väliin. Aloitan hitaasti, mutta varmasti provinssirock viikonlopun perjantaista, jolloin vasta saavuimme mestoille.

Otteita päiväkirjastani...
Vietin juuri ihanan viikonlopun kauniiden, ihanien ihmisten kanssa. Uusi ystävämme, johon tutustuimme Rammsteinin konsertissa Tallinnassa helmikuussa, oli kutsunut meidät Provinssirockiin mukaansa. ”Älkää hätäilkö majoitusten ynnä muiden kanssa. Tapaamisemme tulee olemaan suuri juhla!” Emme siis ottaneet stressiä mistään, eikä tarvinnutkaan.











Perjantaina meidät noukittiin mukaan Turusta, jonne rekkakulkua saapui Ruotsista. Tutustuin joukkoon ihanan välittäviä, välittömiä ja nauravia ihmisiä, joiden parissa tunsin heti kuin olisin tuntenut heidät aina. Mielenkiintoisinta tässä oli se, että harvoin meillä oli edes yhteistä kieltä. Kumma kyllä vuosien kokemuksella ymmärrän saksaa jotenkuten, puhun itse englantia ja yritän oppia saksan kielen, kun taas vastapuoli halusi oppia itse myös puhumaan parempaa englantia. Joten keskustelu on hidasta englantia ja saksaa. Toimii. Juuri nyt usean päivän kielikylvyn jälkeen huomaan jopa hiljalleen vastaavani saksaksi.


Tässä perjantai-ilta ja aamuaikainen lauantailta. Jäimme juhlistamaan parin päivän vapaata ystäviemme kanssa aamuaurinkoiseen (no ok, tihkutti vettä...) itse päästessäni uinumaan vasta lähemmäksi kahdeksaa aamulla.

End of episode 1. Näitä sitten riittää!

Huh, I now start my maratone of provinssirock weekend plus my 2 weeks roadtrip pictures and stories. Almost all quotes are from my travel journal. How cute is Lotta in that fourth picture with firefly!

-Oola.

1 kommentti: