tiistai 11. toukokuuta 2010

Traveling without moving

Matkakuume, uskomaton sellainen! Sain entiseltä vaihto-oppilaalta, jota tutoroin kutsun, sillä hän on muuttanut Berliiniin. Houkuttelee kyllä roimasti matka kaverini luokse. Hän kun varmasti tietää kaiken näyttämisen arvoisen ja samanlainen maku yöelämän suhteen. Katsoin jo kalenterista sopivaa väliä matkalle, mietin henkilökohtaista budjettia ja lippujen hintoja. Samalla mieleeni tuli reissailla ympäriinsä, sillä sekä Kölnissä ja muuallakin lähistöllä asuu ystäviä, jotka mielellään tapaisivat minut (ja minä toki heidät). Lento kohteeseen A, sieltä busseilla/junilla eteenpäin... Aivojeni raksutus saattoi kuulua käytävään saakka!



Ja mitään kun en voi vielä lyödä päivämääristä lukkoon! Suunnitelmissa kun on ollut myös reissu USAhan elokuussa ja lokakuussa Venetsiaan erääseen konferenssiin muiden skandinavialaisten live-roolipelaajien kanssa. Tässä pitää kuitenkin ensin tieltä budjetoida Skumppa-kissan leikkaus ja Sampan rokotukset, yhdet häät (niihin menee aina rahaa) ja pienet pintaremonttiin menevät kulut. Olen myös aikeissa hankkia aurinkolasit vahvuuksilla. Saa nähdä miten paljon lopulta taskuun jää, mutta ainahan sitä saa haaveilla, eh?

I have huge urge to travel as my friend invited me to visit him in Berlin. I watched some planetickets and started to dream about longer journey around, since there lives so many of my friends there, in Cologne and around. Well, never know. We´ll see what future brings. As my best friend always says, fate knows how to handle things.

1 kommentti:

  1. Upea, upea kuva.

    Aina saa haaveilla tosiaan! Itselläkin vaan haaveiluvaihde päällä, mihinkään en todellisuudessa taida matkustaa :(

    VastaaPoista