Time warp again

Ollaan Oolan kanssa kotikotona. Eilen soittelin pianoa ja vanhojen nuottien välistä tipahti vuonna 1997/98 julkaistu Turun Ursan jäsenlehti Ceres. OOla ja minä olemme olleet intohimoisia tähtiharrastajia vuodesta nolla ja nuoruutemme menikin tähtiin tuijotellessa. Harrastus on yhä rakas, vaikkakin enää aktiivisesti en tornilla käy (töissä yleensä perjantaisin jolloin jengiä kokoontuu tornilla) mutta katse on aina taivaalla. Armeijassa vietetty vuosikin sivusi harrastusta koska touhusin taivaan parissa sielläkin. Harrastuksesta on tullut hienoja ystäviä ja kokemuksia...


Iso-Heikkilän tähtitorni aka Luv.

Jokatapauksessa. Kyseisestä ikivanhasta julkaisusta löytyi kirjoittamani hassu artikkeli tai essee tehi mikä lie. Unohtanut täysin koskaan kirjoittaneeni mitään moista. Ajattelin jakaa tekstin teidän, rakkaat sadat triljoonat internetin käyttäjät (jotka kaikki lukee meiä blogii ja suamee)...

AVARUUDEN SYVYYKSIÄ

Avaruus on loputon paikka. Minne katsotkin, näet vain lisää avaruutta - näkyvää ainetta ja pimeää ainetta. Pieniä tähtiä ja suuriä tähtiä, ehkäpä myös planeettoja niiden ympärillä. Näet syntyviä tähtiä ja kuolevia tähtiä. Näet novia ja supernovia, tähtisumuja ja planetaarisia sumuja, romua, kiveä, tuntemattomia aineita, vetyä, happea, vettä, molekyylejä ja muuta tavallista. Kaikki ne tekevät avaruudesta niin kalliin, loputtoman, mysteerisen ja mielikuvitusta ruokkivan.

(Jestas, meitsihän on ollut pentuna varsinainen Einstein.)

Avaruudessa kaikki liikkuu. Esimerkiksi voimme ottaa vaikkapa tähden. Tämän tähden ympärillä kiertää kaksi planeettaa. Toinen on vain kaasua ja toinen pieni kivinen pallo. Kaasuplaneettaa kiertää kiven pala, jota voisimme kutsua kuuksi. Toisella planeetalla ei taas ole kiertolaista. Tähti, jota nämä planeetat kiertävät, kulkee omaa rataansa suuressa galaksisssa sen keskustaa ympäri ja silti samalla galaksi kiertää reittiään muiden galaksien kanssa, jotka kiertävät omaa reittiän ja niin edelleen. Niiden joukossa kiertävät komeetat ja muut matkalaiset omia reittejään. Kaikilla on reitti ja kaikki laajenee. Joskus galaksit törmäävät ja jättävät jälkeensä ihmeellisiä näkyjä. Ne voivat vaikkapa varastaa toisiltaan tähtiä ja liittyä yhteen. Mahdollisuuksia on monia. Maailma on niin muuttuva paikka. Ei hetkeäkään ilman jotain muuttuvaa tai uusiutuvaa.

(Nyt alkaa kaduttaa, että päätin jakaa tämän tekstin, mutta naiviuus kunniaan. Luen samalla ekaa kertaa koko juttua läpi kun kirjoitan sitä lehdestä tähän...heh.)

Avaruudessa on pimeää, mutta silti voit joko jäätyä tai paahtua poroiksi. Avaruudessa ei ole happea. On täysin hiljaista. Joku voisi nauttia hetken hiljaisuudesta, mutta se voisi koitua vaaraksi, koska et kuule jos sinua lähestyy vaikka komeetta tai avaruusromu. Toista sitä on seikkailuelokuvissa, jossa kauhea meteli sävyttää jännittävää taistelua ulkoavaruudessa. Mutta kun ei ole happea ei kuulu myöskään ääniä.


Orion Iso-Heikkilästä katsottuna. Tuttu näky. Rakkauspakkaus.

Planeettamme on ihmeellinen paikka. Monen vuoden kehityksen jälkeen omaamme happea, ilmakehän, joka suojaa meitä auringon vaaroilta ja kivitykseltä, elämän muotoja ja vettä, aitoa elämää ja humanoideja. Monien vuosien aikana ovat ihmiset kehittyneet siinä missä muut elävät. Tosin jostain syystä ihmiset vain "älykkäinä eläiminä" tuhoavat toisiin, muita elämän muotoja, ympäristöön ja itseään. Ja sitten vielä puhuvat muiden maailmoiden valloittamisesta. Ihmiset ovat vallanneet planettamme itsekkäästi. He ajattelevat vain itseään ja harvoin katsovat ylös, ja ajattelevat mitä siellä on ja sitä kuinka pieniä me todellisuudessa olemmekaan. Tapamme eläimiä sanoen, että ne ovat tyhmiä mutta kuinka tyhmiä me sitten olemmekaan. Miksi meille on annettu niin sanottu Äly? Eikös se, että olemme ehkä älyllisesti eläimien yläpuolella, anna meille vastuun? Eikös se, että olemme syntyneet tänne anna meille vastuun planeetastamme, jota älyllämme tuhoamme ja kadotamme tuleville sukupolville. IHminen lukee aamulehteä, ja näkee siellä mainoksen, jossa kehotetaan ostamaan rakkaalleen tähti lahjaksi suurilla seteleillä. Mistä lähtien ihminen on omistanut maailmankaikkeuden? Loppujen lopuksi olemme kuin hyönteiset: kun olemme syöneet kaikki ruohot lähdemme ja etsimme toisen paikan tuhottavaksi.


Auroras. Picture here

Avaruutta tutkitaan paljon. Se on hienoa, koska samalla annetaan mahdollisuus matkustaa täältä pois, mutta vain kuvien avulla. Näemme että on jotain muutakin kuin me. Tajuamme, että ne yötaivaan kirkkaat pisteet ruokkivat ehkä lämmöllään Telluksen kaltaisia planeettoja ja ehkä meidän kaltaisia elämän muotoja. Uskon, että muuallakin on elämää. Olisihan se suurta tilan tuhlausta jos me olisimme vain yksin täällä suuressa maailmankaikkeudessa. Ja kuinka tuskallista se olisi, kun olisimme tuhonneet itsemme, ei olisi enää mitään ja menisi luultavasti ikuisuus kun jotain taas tapahtuisi ja menisi toinen ikuisuus kunnes olisi taas humanoidi, joka pähkäilisi samanlaisia ajatuksia, kuin minä nyt. Tosin, jos vaikka nyt joku tajuaisikin, että olemme viemässä itseämme tuhoon, olisi jo liian myöhäistä pelastaa mitään.
(Yli kymmenen vuotta myöhemmin keksitään ilmastonlämpeneminen yms.) Kun ihminen sai älyn hän sai myös tuhoaseet. Toivotaan, että asia menisi helpommin ja komeetta tulisi ja lopettaisi kaiken hetkessä. Ei tarvitsisi antaa sitä hidasta tuhoa tuleville sukupolville.


Persleidit Oola, Lore ja Eka perseidiretkellä elokuussa 2009 Kevolan tähtitornilla

Avaruus on ja elää. Kauniina ja niin loputtomana. Yöllä voit nähdä, kuinka kaikki liikkuu. Voit nähdä toisen galaksin, aurinkokuntamme planeetan, Kuumme, toisia etäisiä aurinkoja, oman galaksimme haaran ja niin edelleen. Ehkä näet lentotähden ja kerkesit esittää toiveen. Samalla suret sitä, kuinka julmasti yhden pikku kivenmurikan matka halki avaruuden päättyy siihen, että suhahtaa ilmakehäämme, palaa tuhkaksi tai sitten tömähtää pikkuisena palana maahan ja päätyy lasivitriiniin sen jälkeen kun se on paloiteltu jossain laboratoriossa ja tutkittu. Tosin kun katson taivasta en ajattele kaikkea niin perusteellisesti. Tuijotan vain ja ihastelen. On hienoa tietää minkä kaiken keskellä olemmekaan ja niistä emme tule luultavasti kaikkea koskaan näkemään.

Yritän tavoitella avaruuden hiljaisuutta siirtymällä pois kaupungin valoista, kantamalla kaukoputken ja varmistamalla että kaikki galaksit ovat paikoillaan. Kaadun lumihankeen ja nautin rauhasta parhaiden ystävieni parissa, jotka ovat aina siellä, niin vanhoina ja viisaina. Näen tähden tuikahtavan sitä valoa, joka sieltä lähti vuosi tuhansia sitten. Tiedä vaikka se tähti olisi jo räjähtänyt, koska saamme tietää sen vasta kunnes sen räjähdyksen valo saapuu tänne asti toisen tuhannen vuoden päästä. Taivas näyttää olevan melkein käsinkosketeltavissa, mutta todellisuudessa menisi satoja vuosia kunnes saavuttaisin lähimmän ulkopuolisen.


Picture here

Löytyisiköhän vapaaehtoisia ihmisiä avaruusmatkalle, josta he eivät ehkä palaisi, ja jos palaisivat maata ei ehkä olisi tai sitten he tulisivat takaisin paikkaan, joka muistuttaisi tuhoa tai science fictionin maapalloa? Ja sekin matka olisi vain matka oman galaksimme reunalle. Turhauttavaa?

Tähtien harrastajana toivon, että ihmiset pitäisivät ilmakehän puhtaana ja kiertoratamme suhteellisen siistinä, jotta kaikki näkisivät yöllä mitä kaikkea avaruus tarjoaa. Enkä suosittele tekemään sitä kaukoputkin tai kiikarein, koska parhaat elämykset saat omin silmiesi kautta. Aamulla heräät ehkä väsyneenä, mutta silmissäsi tuikkivat luultavasti menneen yön tähdet.

Avaruus on kallis asia, koska se on niin lähellä ja jokainen voi sen kokea. Avaruus on kallis asia, koska se on täynnä elämää. Me olemme osa sitä, vaikka luultavasti emme tule koskaan arvostamaan sitä.

Lore 13 vuotta sitten

Iso-heikkiläkuvat Tursan sivuilta. Join us or die.

Häpeän tuota tekstiä, mutta veton sananvapauteen ja teini-ikään.

Illalla futistreenit ja sitten jääkiekkoa woo.

Lore
Tässä ajassa.